Jättiläiskilpikonnista

Viimeisenä Galapagos-retkipäivänä pääsimme tutustumaan jättiliskilpikonniensuojelualueeseen
Santa Gruz-saarella. Kilpikonnaa pidetään Galapagos-saarten symbolina. Niitä on 14 eri alalajia.
Suojelualueella elää tuhansia jättikilpureita, vanhimmat 150- vuotiaita. Ne saavat elää siellä vapaasti
ja niitä varten on tehty myös mutakuoppia, joissa ne voivat vapaasti kylpeä. Kerran vuodessa naaraskilpuri lyllertää munimaan merenrantaan, johon se jättää munat selviytymään itsekseen.
Noin 15-vuotiaana konna tajuaa, että on lähdettävä etsimään ruokaa merenrantaa kauempaa ja päätyy suojelualueelle. Toisin kuin merileijonat, konnat eivät välitä jälkikasvustaan eivätkä edes tunnista
toisiaan.

Jokatapauksessa suojelutyö on hyvin onnistunut ja joitakin kantoja on saatu elpymään, vaikka ns. Yksinäisen Yrjön kanta menetettiinkin v. 2012. Se ei onnistunut jatkamaan sukuaan, vaikka neljä
naaraskonnaa laitettiin elämään sen kanssa. Ihminen oli syypää konnakannan vähenemiseen tai melkein tuhoutumiseen. Merimiehet veivät niitä niistä saatavan lihan ja öljyn takia. Kuulemma niitä vietiin 1800- ja 1900-luvulla myös Aasian hoveihin.
Onneksi Galapagos-saaret on julistettu suojeltavaksi kansallispuistoksi v. 1959 ja Unescon maailman-
perintökohteeksi v. 1978.

Tuntui hyvältä vierailla tällä suojelualueella, kuten koko saariryhmälläkin. Eläimet saivat elää rauhassa ja huomasi, etteivät ne pelänneet ihmisiä. Ne olivat oppineet luottamaan siihen, että
kahden metrin etäisyys säilyi. (Sääntönä on, ettei kahta metriä lähemmäs eläintä saa mennä.) Ihminen on satunnainen kulkija heidän elämässään. Darwinin
jälkeen myös tutkimustoiminta jatkuu ja teoria lajien synnystä tarkentuu.