Tuntui uskomattomalta, että olimme siellä mistä olimme lukeneet biologiasta
50 v. sitten. Silloin kuulin eka kertaa Darvinista ja banaanikärpäsistä ja tietenkin
evoluutioteoriasta. Muistan vieläkin opettajamme Salmenperän (Sampun) innostuksen
tunneilla. Ja nyt olimme ihmettelemässä kaikkea sitä endeemisten lajin kirjoa!
Oli hienoa huomata eri lajien suuri määrä. Babar jo mainitsikin Suulien runsauden.
Myös meren alla kaloja oli ihan ”mattokerroksina”. Kaikkia eliöitä ei ollut massoittain,
näin vain yhden vasarahain. Osa ryhmästämme bongasi useampia. Eka iltana olimme täysikuuta
katsomassa ja huomasimme kuusi haita kiertämässä laivaamme. Ja kerran snorklaamaan lähtiessämme hai liikkui kumiveneemme lähistöllä. Minna-oppaamme väitti sen olevan ujo,
mutta pupu meinasi mennä pöksyyn kummaltakin. Onneksi ei mennyt kuitenkaan, oli tosi
upea ja turvallinen snorklauskokemus taas kerran.
Merileijonat olivat runsaslukuisia ja ihastuttavia. Niistä tuli minun suosikkejani.
Suloisin näky tässä luontokohteessa oli imettävä merileijonaäiti. Voiko eläinkunnassa olla mitään
koskettavampaa kuin äiti-lapsi-symbioosi? Pätenee myös ihmiskuntaan. Lajit säilyvät ja
eri sukupolvien yhteys ja vuorovaikutus vahvistuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti