New Yorkista oli vain neljän tunnin lento Aruballe, joka sijaitsee aivan Karibianmeren eteläreunalla, lähellä Venezuelan rannikkoa. Saari on erikoinen sekoitus Hollantia (kuuluu edelleen Hollannin kuningaskuntaan ja EU:hun), Latinalaista Amerikkaa (espanjaa puhutaan tosi yleisesti) ja Yhdysvaltoja (jenkkituristeja on lähes yhtä paljon kuin saaren asukkaita). Täällä on hyvin tasainen ilmasto: lämpötila on lähes aina 30˚c, pasaatituulet puhaltavat lähes koko vuoden idästä ja lisäksi tämä on hurrikaanivyöhykkeen ulkopuolella. Näillä eväillä saaren länsipuolesta on muodostunut jenkkien suosima turistiparatiisi, joka kyllä maistuu meillekin. Saarella pidempään oleskelevien turistien lisäksi täällä vierailee päivittäin 1-2 jättiristeilijää.
Helin matkat matkatoimisto suositteli meille Tamarijn hotellia, jossa on all inclusive, kuten lähes kaikissa saaren hotelleissa. Olimme aika epäileväisiä, sillä olemme aina yrittäneet välttää tällaista kahdestakin syystä: olemme kuulleet, että all inclusivessa tulee helposti syötyä liikaa ja ruoka on yleensä kehnonlaista mättöä. Mutta kun vaihtoehtoja ei oikein ollut, niin otimme siis tällaisen. Ruoan suhteen olemmekin kokeneet täällä ison yllätyksen. Hotellissamme on viisi ravintolaa, joissa jokaisessa on ollut tosi hyvää ruokaa, yhdessä suorastaan loistavaa! :) Liikaa kylläkin on tullut syötyä. :(
![]() |
Ravintola Margot’s oli ihan huippu. |
Hotellimme on ollut muutenkin ihan mukava ja tasokas, huoneet ovat tilavia kivoilla merinäköaloilla.
Vuokrasimme ensimmäisenä päivänä sähköpyörät, jotka nekin sisältyivät all inclusiveen. Ajelimme mm. läheiselle Eagle Beachille, joka jonkin rankingin mukaan on numero 2 beach maailmassa. Vaikea arvioida, mutta ihan siistiltä näytti.
![]() |
Eagle Beach |
Eläimistö ei ole täällä erityisen runsasta, mutta ihan hotellin tuntumasta bongasimme kuitenkin pelikaaneja ja leguaaneja. Myös pienempiä gekkoja vilistelee siellä täällä.
Venezuelan kyyhkyt kyttäävät murusia aamiaispöydästä.
Hollannille kuuluu kolme vierekkäistä saarta, ns. Karibian ABC-saaret eli Aruba, Bonaire ja Curacao. Aruba on kuuluisa hienoista rannoistaan ja Bonaire upeista snorklauskohteista. Teimmekin kahden päivän snorklausretken Bonairelle (45 minuutin lento), missä bongasimme saaren kaksi upeinta snorklauspaikkaa: No Name Beach Klein Bonairella sekä 1.000 steps. Valitettavasti näissäkin paikoissa jo 90 % koralleista oli kuolleita, mutta kalat olivat upeita. Ero koralleissa oli kyllä valtava, kun muistelee Punaisen meren snorklauskohteita, joissa kävimme 1990-luvulla, silloin ne olivat vielä tosi värikkäitä. Ostin Bonairelta myös vedenpitävän kotelon, jonka avulla voi iphonella ottaa kuvia veden alta, mutta kuvien laatu ei ollut kovin hyvä.
Tykkäsimme Bonairesta kovasti, sillä saari oli paljon rauhallisempi kuin Aruba, joka oli vähän liikaa turistoitunut meidän makuumme. Myös yhden yön hotellimme, Captain Don’s Habitat oli tosi sympaattinen kolmen tähden sukelluspaikka erinomaisella sijainnilla. Ruoka oli tääkin hyvää, mutta viini kyllä aika huonoa.
Bonairelta palatessa koimme matkan ensimmäisen isomman vastoinkäymisen: Aruballe mentäessä pitää täyttää netissä maahantulokortti ja maksaa 20 dollarin maahantulovero. Olimme tämän luonnollisesti hoitaneet New Yorkista Aruballe matkatessamme ja oletimme sen pätevän myös tämän Bonairen yhden päivän piipahduksen jälkeen. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan check-in -virkailija sanoi meille, että meidän on tehtävä tämä uudestaan, muuten ei koneeseen olisi asiaa!
Menin siis kännykällä nettiin ja panin google-hakuun Aruban maahantulokortin. Menin sitten ensimmäisenä hakuun tulleelle saitille ja aloin täyttää aika työlästä lomaketta meidän molempien osalta. Yritin sitten maksaa sen 2x20 dollaria kummallakin Nordean luottokortillani, mutta järjestelmä ei hyväksynyt kumpaakaan ja aikaa kului. Minulla oli vielä Aktiankin kortti ja kun yritin maksaa sillä, järjestelmä sanoi, että jos haluan hakemuksen käsiteltävän expressinä puolessa tunnissa, niin pitää maksaa $150 ylimääräistä. No koneen lähtöön oli noin 30 minuuttia, joten olin mielestäni vähän pakkoraossa ja pistin sitten tämän express-hakemuksen sisään. Sen jälkeen järjestelmä pyysi maksamaan $340, sillä tämä express-lisä oli per henki! Uusi pakkorako ja pistin maksun eteenpäin. Tällä kertaa järjestelmä hyväksyi maksun.
Sitten näytin tätä helpottuneena virkailijalle, joka sanoi, että ei tämä ole hyväksyttävä maksu, että olen mennyt maksamaan huijaussivustolle! Google-haussa toisena oleva sivusto oli se oikea, jota kautta maksoin vielä 2x20 dollaria ja ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen.
Olin sitten yhteydessä Aktiaan, josta sanottiin, että maksu on menetetty, mutta he sulkevat heti kortin.
Tämä vaikutti siis klassiselta huijaukselta, mutta vielä kummallisempaa minusta oli se, että kun hain netistä tätä maksun saanutta ivisa-nimistä firmaa, niin sieltä luvattiin palauttaa maksu kokonaisuudessaan, kun olin jutellut firman asiakaspalvelubotin kanssa. En kyllä usko tätä ennen kuin näen rahat tilillä!
Palattuamme Aruballe vierailimme perhosfarmilla ja kävimme pelaamassa puoli kierrosta golfia viereisellä golf-kentällä. Olisimme varmaan pelanneet useammankin kierroksen, mutta minä olen ollut täällä flunssainen, Celeste puolestaan kärsi flunssasta New Yorkissa.
Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet Celesten toiveesta kiertoajelun Aruban kansallispuistoon Arikokiin. Kuljimme pikkubussilla karuissa maisemissa ja tutustuimme mm. tippukiviluolaan ja kävimme lopuksi uimassa kivalla Baby Beachillä.
Matkamme kohokohdaksi muodostui vuohiperhe, jonka pikkukili oli joutunut jyrkänteellä vaaralliseen paikkaan. Se määki siellä surkeana ja sen emo määki sille varoituksia jyrkänteen päältä. Oheisessa videossa näkyy onnellinen loppu, mutta alunperin kili oli kyllä tosi hankalassa paikassa, kuten kuvasta näkyy. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!
Viimeisenä täytenä matkapäivänä teimme vielä retken Mangel Halto -nimiselle rannalle, jota mainostettiin Aruban parhaana snorklauskohteena. Eläviä koralleja ei täälläkään näkynyt, värikkäitä kaloja kylläkin jonkun verran. Muuten mangrovepuiden katveessa oleva ranta oli kyllä hieno paikka.
Pasaatituulten puhaltaessa koko ajan idästä, olivat palmutkin taipuneet niiden tahtoon. Hotellimme aulan veistos kuvasi hyvin tätä luonnonilmiötä.
Viiden New Yorkin ja yhdeksän Karibian yön jälkeen on taas hienoa päästä koti-Suomeen!