Aruba

New Yorkista oli vain neljän tunnin lento Aruballe, joka sijaitsee aivan Karibianmeren eteläreunalla, lähellä Venezuelan rannikkoa. Saari on erikoinen sekoitus Hollantia (kuuluu edelleen Hollannin kuningaskuntaan ja EU:hun), Latinalaista Amerikkaa (espanjaa puhutaan tosi yleisesti) ja Yhdysvaltoja (jenkkituristeja on lähes yhtä paljon kuin saaren asukkaita). Täällä on hyvin tasainen ilmasto: lämpötila on lähes aina 30˚c, pasaatituulet puhaltavat lähes koko vuoden idästä ja lisäksi tämä on hurrikaanivyöhykkeen ulkopuolella. Näillä eväillä saaren länsipuolesta on muodostunut jenkkien suosima turistiparatiisi, joka kyllä maistuu meillekin. Saarella pidempään oleskelevien turistien lisäksi täällä vierailee päivittäin 1-2 jättiristeilijää.

Helin matkat matkatoimisto suositteli meille Tamarijn hotellia, jossa on all inclusive, kuten lähes kaikissa saaren hotelleissa. Olimme aika epäileväisiä, sillä olemme aina yrittäneet välttää tällaista kahdestakin syystä: olemme kuulleet, että all inclusivessa tulee helposti syötyä liikaa ja ruoka on yleensä kehnonlaista mättöä. Mutta kun vaihtoehtoja ei oikein ollut, niin otimme siis tällaisen. Ruoan suhteen olemmekin kokeneet täällä ison yllätyksen. Hotellissamme on viisi ravintolaa, joissa jokaisessa on ollut tosi hyvää ruokaa, yhdessä suorastaan loistavaa! :) Liikaa kylläkin on tullut syötyä. :(

Ravintola Margot’s oli ihan huippu.

Hotellimme on ollut muutenkin ihan mukava ja tasokas, huoneet ovat tilavia kivoilla merinäköaloilla.

Vuokrasimme ensimmäisenä päivänä sähköpyörät, jotka nekin sisältyivät all inclusiveen. Ajelimme mm. läheiselle Eagle Beachille, joka jonkin rankingin mukaan on numero 2 beach maailmassa. Vaikea arvioida, mutta ihan siistiltä näytti.

Eagle Beach

Eläimistö ei ole täällä erityisen runsasta, mutta ihan hotellin tuntumasta bongasimme kuitenkin pelikaaneja ja leguaaneja. Myös pienempiä gekkoja vilistelee siellä täällä.

 Venezuelan kyyhkyt kyttäävät murusia aamiaispöydästä.

Hollannille kuuluu kolme vierekkäistä saarta, ns. Karibian ABC-saaret eli Aruba, Bonaire ja Curacao. Aruba on kuuluisa hienoista rannoistaan ja Bonaire upeista snorklauskohteista. Teimmekin kahden päivän snorklausretken Bonairelle (45 minuutin lento), missä bongasimme saaren kaksi upeinta snorklauspaikkaa: No Name Beach Klein Bonairella sekä 1.000 steps. Valitettavasti näissäkin paikoissa jo 90 % koralleista oli kuolleita, mutta kalat olivat upeita. Ero koralleissa oli kyllä valtava, kun muistelee Punaisen meren snorklauskohteita, joissa kävimme 1990-luvulla, silloin ne olivat vielä tosi värikkäitä. Ostin Bonairelta myös vedenpitävän kotelon, jonka avulla voi iphonella ottaa kuvia veden alta, mutta kuvien laatu ei ollut kovin hyvä.

Tykkäsimme Bonairesta kovasti, sillä saari oli paljon rauhallisempi kuin Aruba, joka oli vähän liikaa turistoitunut meidän makuumme. Myös yhden yön hotellimme, Captain Don’s Habitat oli tosi sympaattinen kolmen tähden sukelluspaikka erinomaisella sijainnilla. Ruoka oli tääkin hyvää, mutta viini kyllä aika huonoa.

Bonairelta palatessa koimme matkan ensimmäisen isomman vastoinkäymisen: Aruballe mentäessä pitää täyttää netissä maahantulokortti ja maksaa 20 dollarin maahantulovero. Olimme tämän luonnollisesti hoitaneet New Yorkista Aruballe matkatessamme ja oletimme sen pätevän myös tämän Bonairen yhden päivän piipahduksen jälkeen. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan check-in -virkailija sanoi meille, että meidän on tehtävä tämä uudestaan, muuten ei koneeseen olisi asiaa! 

Menin siis kännykällä nettiin ja panin google-hakuun Aruban maahantulokortin. Menin sitten ensimmäisenä hakuun tulleelle saitille ja aloin täyttää aika työlästä lomaketta meidän molempien osalta. Yritin sitten maksaa sen 2x20 dollaria kummallakin Nordean luottokortillani, mutta järjestelmä ei hyväksynyt kumpaakaan ja aikaa kului. Minulla oli vielä Aktiankin kortti ja kun yritin maksaa sillä, järjestelmä sanoi, että jos haluan hakemuksen käsiteltävän expressinä puolessa tunnissa, niin pitää maksaa $150 ylimääräistä. No koneen lähtöön oli noin 30 minuuttia, joten olin mielestäni vähän pakkoraossa ja pistin sitten tämän express-hakemuksen sisään. Sen jälkeen järjestelmä pyysi maksamaan $340, sillä tämä express-lisä oli per henki! Uusi pakkorako ja pistin maksun eteenpäin. Tällä kertaa järjestelmä hyväksyi maksun.

Sitten näytin tätä helpottuneena virkailijalle, joka sanoi, että ei tämä ole hyväksyttävä maksu, että olen mennyt maksamaan huijaussivustolle! Google-haussa toisena oleva sivusto oli se oikea, jota kautta maksoin vielä 2x20 dollaria ja ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen.

Olin sitten yhteydessä Aktiaan, josta sanottiin, että maksu on menetetty, mutta he sulkevat heti kortin.

Tämä vaikutti siis klassiselta huijaukselta, mutta vielä kummallisempaa minusta oli se, että kun hain netistä tätä maksun saanutta ivisa-nimistä firmaa, niin sieltä luvattiin palauttaa maksu kokonaisuudessaan, kun olin jutellut firman asiakaspalvelubotin kanssa. En kyllä usko tätä ennen kuin näen rahat tilillä!

Palattuamme Aruballe vierailimme perhosfarmilla ja kävimme pelaamassa puoli kierrosta golfia viereisellä golf-kentällä. Olisimme varmaan pelanneet useammankin kierroksen, mutta minä olen ollut täällä flunssainen, Celeste puolestaan kärsi flunssasta New Yorkissa.

Seuraavaksi päiväksi olimme varanneet Celesten toiveesta kiertoajelun Aruban kansallispuistoon Arikokiin. Kuljimme pikkubussilla karuissa maisemissa ja tutustuimme mm. tippukiviluolaan ja kävimme lopuksi uimassa kivalla Baby Beachillä.

Matkamme kohokohdaksi muodostui vuohiperhe, jonka pikkukili oli joutunut jyrkänteellä vaaralliseen paikkaan. Se määki siellä surkeana ja sen emo määki sille varoituksia jyrkänteen päältä. Oheisessa videossa näkyy onnellinen loppu, mutta alunperin kili oli kyllä tosi hankalassa paikassa, kuten kuvasta näkyy. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!

Tällä reissulla meitä riemastutti myös 8 hengen panamalainen polttariseurue, joiden nuorta intoa ja hauskanpitoa oli energisoivaa seurata. Heillä oli kaikilla pinkit hatut ja uimarannalla huomasimme, että heillä oli myös pinkit uima-asut. He olivat oikein panostaneet näihin kekkereihin ja hauskaa riitti! 😎

Viimeisenä täytenä matkapäivänä teimme vielä retken Mangel Halto -nimiselle rannalle, jota mainostettiin Aruban parhaana snorklauskohteena. Eläviä koralleja ei täälläkään näkynyt, värikkäitä kaloja kylläkin jonkun verran. Muuten mangrovepuiden katveessa oleva ranta oli kyllä hieno paikka.

Pasaatituulten puhaltaessa koko ajan idästä, olivat palmutkin taipuneet niiden tahtoon. Hotellimme aulan veistos kuvasi hyvin tätä luonnonilmiötä.

Viiden New Yorkin ja yhdeksän Karibian yön jälkeen on taas hienoa päästä koti-Suomeen!

New York

 New York vuonna 1977 ja vuonna 2025

Jimmy Carter oli juuri asettunut presidentin virkaan, kun saavuimme kylmänä tammikuun päivänä New Yorkiin. Aluksi asuimme Imperial Court- hostellissa, ennenkuin pääsimme International Housen (IH) asukkaiksi.

Olin tosi arka kulkemaan yksin Manhattanin kaduilla, mutta päätin tutkia pari kadunkulmaa kerrallaan Jukan ollessa yliopistolla. Vähitellen uskalsin laajentaa reviiriäni. Yhdellä tällaisella kerralla huomasin Zabar’s- nimisen herkkukaupan, josta ostin Russian coffeecakea. Se muistutti kotoista bostonpullaa. Zabar’s säilyi ohjelmassamme myös International Housessa asuessamme.

Zabar’s löytyi edelleen samasta osoitteesta, vaan laajentuneena, mutta tunnelmaltaan samanlaisena. Kävimme siellä kahvilla, bostonpullaa ei löytynyt harmiksemme. 

Riverside church Riverside Drivella

International House oli 600 ulkomaalaisen opiskelijan yhteisö. Pääsimme sinne, koska Jukka opiskeli bisnestä Columbian yliopistossa. Saimme asua ilmaiseksi, koska talon Health officessa tarvittiin vielä yhtä sairaanhoitajaa. Asuimme viereisessä rakennuksessa,Annexissa. Aina kun lähdin illalla päivystämään, Jukka seurasi ikkunasta, että pääsin IH ovesta sisään turvallisesti.

IH:ssa oli hauska asua. Naapurinamme oli mm. Bangladeshilainen perhe, jossa oli vauva. Pääsimme mukaan juhliin ja retkille. Jukka järjesti myös retken jalkapallomatsiin, jossa pelasi Pele. Hän myös vuokrasi pikkubussin, jota ajoi. Respect! Hauskaa sen sijaan ei ollut, että jaoimme asuntomme torakoiden kanssa. Kyselin esimieheltäni Mrs. Kolodnylta, miten niistä pääsee eroon. Hän vastasi lakonisesti, ettei mitenkään, niihin pitää tottua. Parasta on, ettei pidä tiettyä järjestystä kaapeissa, vaan siirtelee jauho-ym. pusseja päivittäin. Myös kaiken huolellinen peittäminen on tarpeen. Vielä Suomessakin peittelin pitkään leipomuksia ja ruokia, enkä kokenut olevani huono emäntä, vaikka kaapeissani ei ollutkaan tiukkaa järjestystä.

Harmi, ettemme nyt päässeet IH:n front deskiä pidemmälle, kun poikkesimme katselemaan taloa. Meillä ei ollut kulkulupaa… samaan syyhyn kaatui Columbia yo:n kampuksen vierailu. Turvallisuuden valvonta on nykyään tehokasta, eikä syyttä. Joka kaupassa ja kuppilassa on vartijat, jne. Columbia yo ja IH seisoivat arvokkaina paikoillaan ja muistelimme aikaamme siellä 48 v. takaa. Läheiseen Riverside chuchiin pääsimme sisälle ja juttelimme vahtimestarin kanssa. Hän kertoi kirkon olevan nyt juuri suljettu, mutta torneissa on edelleen toimintaa aivan kuin silloin ennen. Kävin siellä opiskelemassa englantia, jota opetti iäkäs Laverne Thomson.

Jukan elämä pyöri opiskelun ja koriksen parissa. Hän suoritti kaikki suunnittelemansa kurssit. Pääsimme molemmat yliopiston kirjastoon ja hämmästyimme sen mittavasta ja laadukkaasta suomen kielen osastosta. Suomen kielen kirjallisuuteen löytyi ”syyllinen” , Aili Flint, joka opetti suomea Columbian yliopistossa. Tutustuin häneen jumpassa, jossa hän tunnisti minut suomalaiseksi Nokian kumitossuistani.

Liisa ja Voitto tulivat maaliskuussa ilahduttamaan meitä. Silloin kävimme turistikierroksilla, mm. Washingtonissa, Vapaudenpatsaalla ja Niagaralla, josta olemme jo kirjoittaneetkin aiemmin.

Keväällä - 77 matkustimme Armtrackillä Floridaan off-off- season- kauteen, nyt lensimme New Yorkista Aruballe.

Tuntuu, että Nycin katukuva on suht samanlainen kuin 48 v. sitten. Se on meluisa ja värikäs. Samanlaisena on ainakin pysynyt roskahuollon toimimattomuus. Edelleen jäteastiat pursuilevat ja kaatuilevat kaduille ja ovat koko ajan liian täynnä. Siitäkö sitten lähtee se tietynlainen haju, joka Manhattanilla on aistittavissa? Siellä on edelleen helppoa kulkea subwayllä, kunhan tietää minne on menossa, uptowniin vai downtowniin. Sama fiilis ja melu puskee vastaan, kun laskeutuu portaat subwayasemalle.

Paljon on muuttunutkin. Vierailimme 9/11- museoalueella, joka ei jättänyt kylmäksi. Hieno ja koskettava muistomerkki tuolle traagiselle tapahtumalle. 

Toisellakin muistomerkillä kävimme heti ensimmäisenä aamuna. Lähdimme läheiseen CentralParkiin kävelylle WestHouse-hotellilta, jossa majoittauduimme vierailumme viisi yötä. John Lennonin muistoksi oli varattu osa puistoa nimellä Strawberry Fields. Hänet ammuttiin kadun toisella puolen olevan kotitalonsa ulkopuolella. 

Imagine all the people living life in peace…John Lennon

Hieno kokemus oli High Line, jonka Babar oli jostain bongannut. Vanhan maan päällä kulkevan metrolinjan tilalle oli rakennettu pari kilometriä pitkä kävelytie. Voi vaan kuvitella, miten kauniiksi maisema muuttuu kun puut saavat lehtensä. Nyt siellä raiteiden välissä kukkivat värikkäät krookukset. Tosin jotkut grynderit yrittävät ajaa tämän toimivan kävelytien alasajoa. NY on jo nyt niin täyteen rakennettu, että tällaiset luovat ratkaisut mahdollistavat kaupunkilaisten liikkumisen ja oleskelun turvallisesti ja vapaasti.

Andy ja Frida näkyivät myös High Linella

Ehdimme tutustua myös Momaan. En muista, että olisimme siellä aiemmin käyneetkään. Jukka löysi sieltä oman suosikkinsa eli Vincent van Gohin Tähtinen yö ja minä taas Marc Chagallin työn kotikylästään. Hienoja töitä oli muitakin ja upea museokauppa. 

Yksi tämän retken kohokohdista oli Harlemin kirkossa järjestetty hurmoksellinen gospelkonsertti! Yleisö eli täysillä mukana, me mukaan lukien.

                                                            One Lord, one faith, one babtism

Lippujen tilaus Broadwaylle on nykyään helppoa, jos vaan netti on käytössä ja toimii. Silloin ennen piti kirjoittaa teatteriin ja laittaa raha mukaan istumapaikkatoiveineen, paluupostissa tulivat liput. Toimihan se niinkin. Nyt Babar tilasi meille liput Book of Mormons - musikaaliin. Tekstistä ei ihan täysin saanut selvää, mutta juonesta saatiin kiinni. Komediahan se oli.

New York jää nyt muistojen joukkoon. Hyvien sellaisten. Silloin vuonna 1977 oli aikaa elää ja nauttia kaikesta uudesta ja nyt oli hyvä muistella tuota aikaa ja tutustua nykypäivän Isoon Omenaan.