Yhteenvetoa Kalifornian matkasta 2023

Kotimatka sujui periaatteessa ihan hyvin, mutta se kesti kokonaisuudessaan 27 tuntia ja kun päälle tulee 10 tunnin aikaero-rasitus, niin meillä on molemmilla veto aika vähissä. Kotona siis, väsyneinä mutta onnellisina!

Reissusta tuli kalliimpi, kuin mitä olimme aluksi laskeskelleet. Sekä hotelli- että ravintolalaskujen päälle tuli runsaasti kaikenlaisia ylimääräisiä veroja ja muita maksuja. Ravintolassa oli kyllä mahdollisuus valita halusiko antaa 15, 18 vai 20 % tippiä (tai sitten ei lainkaan tippiä). Käytännössä piti siis aina antaa vähintään 15 % ja sekin kuulemma osoitti, ettei ollut oikein tyytyväinen. Toisaalta auton vuokraus oli kohtuuhintaista. Meillä oli hyvä ja uuden karhea auto täydellä vakuutusturvalla 15 päivää ja siitä maksoimme koko ajalta 1.200 euroa. Bensa maksoi vain vajaat 1.5 euroa/litra.  

Aluksi tosiaan lensimme Torontoon ja sieltä sitten San Franciscoon. San Franciscosta ajoimme ensin Muir Woodsiin ja Yosemiteen ja sieltä Piilaaksoon. Sen jälkeen pääasiassa Pacific Coast Highway’tä pitkin aina San Diegoon asti ja sieltä takaisin Los Angelesin lentokentälle. Ajomatkaa kertyi yhteensä noin 2.400 km. Tässä kartta tuolta ajomatkalta (joka ei pituuden osalta huomioi edestakaisia ajomatkoja):

Matka oli mielestäni juuri sellainen 70-vuotis -seikkailu, mitä olin toivonutkin. Nyt on taas hyvä asettua vähän tavallisempaan ja turvallisempaan arkeen, kunnes seuraava matka joskus aikanaan taas toivottavasti koittaa.

Lopuksi haluan vielä jakaa kiinalaisesta ravintolasta San Franciscossa saamani fortune cook -aforismin: ”There’s more to balance than not falling over”. 

San Diego

 Los Angeles - San Diego etappi meni sujuvasti. Jatkoimme kuuntelukirjaamme: Stephen Kingin mielenkiintoista Billy Summersia, ja pysähdyimme lounaalla mukavan letkeässä Huntington Beach -surffiresortissa. 

San Diegoon saavuimme neljän maissa. Siellä isäntämme Howard nouti meidät sovitulta treffipaikalta. Howardilla ja Sandyllä oli oikein mukava koti San Diegon esikaupunkialueella. He osoittautuivat mitä mukavimmaksi ja erittäin vieraanvaraiseksi pariskunnaksi. He olisivat halunneet tarjota meille kaikki ateriat ja muutkin maksut niin, että piti välillä sanoa vähän tiukasti, että mekin tarjoamme välillä. 😊

Tässä olemme heidän kotinsa edessä.

Seuraana päivänä kävimme tutustumassa upeaan Balboa-puistoon ja siellä olevaan San Diegon eläintarhaan, jota pidetään yhtenä maailman parhaista. Hieno se olikin, eläimillä oli väljät alueet ja kaikkialla oli kaunista ja siistiä. 

Balboa-puistossa oli myös kappeli, missä Howard ja Sandy oli vihitty yli 40 vuotta sitten.

Toisena päivänä jatkoimme San Diegon ykkösnähtävyyksien parissa ja menimme tutustumaan USS Midway -lentotukialukseen, joka oli palvellut sekä Vietnamin että Irakin sodissa. Sellaista peliä emme olleet ennen nähneetkään. Aika vaikuttava alus. 

Olen aina ihmetellyt, miten se lentokoneiden laskuvauhdin pysäyttävä vaijeri toimii - tästä sen näkee.

Monenmoista näkee kun maailmaa kiertää.

Laivan vieressä oli vielä toisen maailmansodan loppuun liittyvä ”Unconditional Surrender” -patsas, josta otimme mallia. 

Viimeisenä päivänä söimme erinomaisen läksiäispäivällisen heidän suosikkiravintolassaan Tyynen Valtameren rannassa. Samalla juttelimme kirjallisuudesta ja he kertoivat suosikkikirjailijakseen Stephen Kingin ja tykkäsivät erityisesti Billy Summersista. Hauska yhteensattuma!

Illat sujuivat mukavasti katsellessa NBA:n play-offseja heidän 70 tuuman telkkaristaan.

Tänä aamuna lähdimme kukonlalun aikoihin Los Angelesin lentokentälle, missä nyt kirjoittelen tätä silmät kourassa. Hieno reissu, mutta vielä hienompaa päästä taas kotiin!

Matkan varrelta vielä

 On ollut hauska seurata, miten monenlaisissa paikoissa USA:n lippu liehuu. Tässä muutamia esimerkkejä eli töllistä kartanoon liputetaan.

Polkupyörän tavaratelineessä heilui myös pikkuinen lippu, mutta siitä en harmikseni onnistunut nappaamaan kuvaa.Muutenkin kansallistuntoa nostatetaan maanteiden varrella, kuten esimerkiksi tässä erään kylätien varrella.

Koulubussit värittivät arkipäivisin katunäkymää. Nykyään sen kyyti on maksullista, mutta vielä 70-luvulla se oli ilmaista.

Los Angeles

Santa Monica on tavallaan Los Angelesin esikaupunki. Täältä käsin on mukava tutustua ”Enkelten kaupunkiin”. Tiesittekö muuten, että Route 66 päättyy Santa Monicaan - me ei tiedetty.

Eilisen Hollywood / Beverly Hills -keikan jälkeen meillä oli vielä toinen tutustumispäivä Los Angelesiin. Kävimme mm. koripalloseura Los Angeles Lakersin peliareenalla, minkä lähellä oli hieno muraali kunnianosoituksena muutama vuosi sitten kuolleelle supertähdelle Kobe Bryantille.

Kävimme myös ihailemassa arkkitehtonisesti hienoja the Broad -taidemuseota ja Walt Disney Music Hallia. Broad kuvista ensimmäisenä.

Voimme kyllä sanoa olevamme samaa mieltä yhden matkabloggaajan kanssa, joka neuvoi varaamaan San Franciscoon huomattavasti enemmän aikaa kuin Losiin. Mielestämme se oli huomattavasti mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kaupunki. 

Huomenna alkaa sitten matkamme viimeinen etappi, kun suuntaamme San Diegoon. Siellä majoitumme vanhan koripalloystäväni Howard Robisonin ja nykyisen vaimonsa Sandyn taloon. Vähän jännittää, sillä vaikka Howard meidät kylään kutsuikin, emme tunne varsinkaan vaimoa juuri lainkaan.

Santa Monica ja retki Hollywoodiin

 Santa Monica on n. puolen tunnin ajomatkan päässä Los Angelesista. Kaunis merenrantakaupunki!

Tässä muutama kuva eläväisestä kaupungista.

Tämä laituri on 300 metriä pitkä ja täynnä elämää ainakin sunnuntai-iltana. Siellä oli myös huvipuisto maailmanpyörineen. Ranta on leveä ja 5km pitkä, joten siellä ei tarvitsekylki kyljessä lekotella niinkuin merileijonat;)

Lauantaiaamun kävelyllä Babar jäi tarkkailemaan paikallisten korismatsia ja harmittelemaan, kun ei ottanut tossuja mukaansa.

Santa Monicasta teimme retken Hollywoodiin. Seuraavat kuvat eivät kaivanne selityksiä.

Paramount-studiot on yksi vanhimmista tuotanto-ja levitysyhtiöistä USA:ssa.

Ajelimme tietty BeverlyHilssissäkin, josta ei olekaan kuvia. Uskomattoman hieno  kaupunginosa se oli, ehkä vähän kliininen tyylikkyydessään. Ai niin, yhtään julkkista ei nähty tai ei tunnistettu.  

Golden State

 Kalifornia on saanut lempinimen Golden State. Se on hyvin osuva nimi tälle osavaltiolle. Ajattelen sen kuvaavan Kalifornian luonnon monimuotoista kauneutta, hyvää ilmastoa, loistavia kasvuolosuhteita, Tyyntä Valtamerta runsaine eliölajeineen, unohtamatta golden sunsettia. Kalifornian kultaryntäys oli 1848-1855, joka lienee virallinen syy lempinimeen. Varakkuus ilmenee mm. upeissa huviloissa, joita ympäröivät hyvinhoidetut puutarhat. Tottakai mainiot olosuhteet ovat luoneet ihmisistä yritteliäitä kasvattamaan taloudellista hyvinvointiaan. Täytyy tosin todeta, että erot hyvin ja huonosti voivien välillä ovat valtavat. Hienojen hotellien ympäristössä majailee kodittomia, joiden ”kotina” on puun alusta ja henkilökohtainen omaisuus mahtuu reppuun tai ostoskärryyn. Kaliforniallakin on kahdet kasvot, kaikilla ei mene hyvin.

Olemme olleet yllättyneitä Kalifornian vehreydestä. Lempinimi voisi olla myös Green State. Pacific Highway 1 SanFransiscosta Santa Monicaan kulkee vehmaiden kukkuloiden välissä. Ja niitä on silmänkantamattomiin. Ne ovat pääosin asumattomia, karjalaumat vain vaeltelevat rinteillä. Silmänkantamattomiin on myös hedelmätarhoja ja viinin viljelysmaita. Tällä reissulla jätimme tutustumiset viinitarhoihin väliin, olimmehan vuosi sitten Ranskan viinialueilla.

Näillä niityillä kelpaa laiduntaa.

Kukkuloita riitti ihailtavaksi päiväkausiksi. Babar tiesi niiden syntyneen siitä, että Pacific- laatta oli työntynyt Pohjois-Amerikan mannerlaatan alle ja saanut maan kamaran kumpuilemaan. 

Hauskaa, että täälläkin päin maailmaa harrastetaan tilapuoteja. Halkoja ei ostettu, mutta hedelmiä kylläkin.

Pismo Beachiltä Santa Monicaan

Epäonnemme ei loppunut Pismo Beachille saapumiseen. Söimme hotellin raflassa illallista. Minä otin hampparin ja Celeste kanaa. Hän vähän kommentoikin, että kana ei ole ihan kypsää, mutta lupasi jättää veriset palat syömättä. 

Varmaan jo arvaattekin: seuraavana aamuna hän oli pahassa mahataudissa. 😣 Hän oli koko päivän muuten sängyssä, paitsi, että sain raahattua hänet poseeraamaan Pismo Beach -kyltille, joka oli ihan hotellin vieressä. Tämä päivä sitten kului aika vaisuissa merkeissä. Onneksi Celeste oli sitten seuraavana päivänä jo sen verran tolpillaan, että jaksoi torkkua auton kyydissä Santa Monicaan. Siellä nukutun hotelliyön jälkeen hän on jo ollut aika hyvissä voimissa. 😊

Rannassa oli tällainen hauska leikkivalas. Täytyy kyllä sanoa, että joko lapsi on tosi pieni tai sitten äitinsä melko kookas.

Cupertino, Carmel Valley ja Pismo Beach

Oakhurstista matkamme jatkui Cupertinoon, joka on Piilaaksossa. Siellä on mm. Applen pääkonttori, jonka vierailukeskuksessa kävimme tutustumassa. Harmi vain, että sen koko yläkerta oli rempassa, emmekä päässeet näkemään sieltä itse Applen pääkonttoria. Se on erikoinen pyöreä rakennus, vähän kuin valtava munkkirinkilä. Vierailukeskuksesta sen paremmin kuin Cupertinostakaan, missä vain yövyimme, ei ole kauheasti kertomista. Seuraavana aamuna suuntasimme taas suurin odotuksin Chevymme nokan kohti Pacific Highwayn alkua San Franciscon eteläreunalle. 

Olin ostanut 22 taalalla apin, joka toimi niin, että se kertoi Pacific Highwayn eri kohteista kaikkea mielenkiintoista taustatietoa. Se toimikin hämmästyttävän hyvin ja tiesi offline-tilassakin aina missä olimme ja alkoi vähän ennen kohdetta kertoilla selkeällä englannilla tuosta kohteesta. Sitä voimme kyllä suositella kaikille, jotka aikovat lähteä tänne ajelemaan.

Tässä vähän kuvia ajomatkalta, Celeste nappasi kuvia perinteisistä amerikkalaisista postilaatikoista.

Pacific Highway oli maineensa veroinen tarjoillen kauniita maisemia ja seuraillen aivan merenrantaa. Illalla tulimme etappimme päätepisteeseen, joka oli  Carmel Valley ja siellä ihastuttava Bernardus Lodge &  Spa -hotelli. Hotelli oli todella viihtyisä ja tasokas ”ranch”, mutta myös hinnaltaan koko matkamme kallein majapaikka. 

Tähän asti matkamme oli sujunut, ihan alun lentomatkaa lukuun ottamatta, varsin suotuisasti, mutta nyt alkoivat hankaluudet. 😔 Carmel Valleystä lähtiessämme, pistimme navigaattoriin määränpääksi seuraavan yöpymispaikkamme Pismo Beachin, johon kuvittelimme ajavamme rantatietä pitkin noin kolmessa tunnissa. Yllätyimme kuitenkin aika lailla, kun navigaattori ilmoittikin matka-ajaksi reilut neljä tuntia ja piirsi mutkikkaan tien sisämaan kautta. Aloimme selvittää asiaa, ja kävi ilmi, että rantatiellä oli ollut suuret maanvyörymät, jotka olivat katkaisseet tien monesta kohtaa Carmel Valleyn ja Pismo Beachin välistä. Tuo uutinen oli ikävä paitsi matka-ajan osalta, niin myös sen vuoksi, että tuolla välillä piti olla hienoja näköalakohteita. Niinpä lähdimmekin ajelemaan rantatietä sen verran kuin sitä pääsi, eli noin 100 km:n verran, jotta pääsimme näkemään hienot Bixby Creek Bridgen ja Big Surin kansallispuiston. Sitten ajoimme tien takaisin ja lähdimme kiertomatkalle. Tätä vielä säesti koko päivän kestänyt sade, joten mielialat eivät olleet ihan korkeimmillaan. 

Tämän takia tietä ei päässyt ajamaan!

Olimme varanneet vielä tälle päivälle klo 16 kiertokäynnin lehtikeisari Hearstin linnaan. Ehdimme sinne ihan nippa nappa, kun emme pitäneet lainkaan lounastaukoa. 

Varsin pömpöösin Hearstin linnan jälkeen kävimme vielä katsomassa merinorsuja läheisellä rannalla, olivat kyllä aikamoisia.

Lopuksi ajelimme kovassa sateessa Pismo Beachille, missä saimme kuulla, että hotellin kattoterassi uima-altaineen ja kovasti mainostettuine auringonlaskukahviloineen oli remontin takia suljettu. 😕

Yosemite Valley

Kuten Celeste kertoikin, yksi matkamme tähtikohteista oli valtavan iso Yosemiten luonnonpuisto, jonka ydin on Yosemiten laakso. Siellä vietimmekin sitten koko sunnuntai-päivän nauttien kolmen ihan eri tyyppisen luontokohteen tutkimisesta. Ensimmäiseksi menimme opastuskeskukseen, mistä saimme hyvät vinkit meidän aikatauluumme sopivista tutustumiskohteista. Opastuskeskuksessa oli myös varhaisen luontovalokuvaajan Ansel Adamsin näyttely. Hienoja mustavalkoisia kuvia, mm. tällainen: 

Alkuun teimme n. kolmen tunnin eväsretken Pohjois-Amerikan korkeimman vesiputouksen Yosemite Fallsin maisemissa.

Löytääkö kukaan muu tästä kuvasta peikon kasvoja? Meidän mielestämme kallioon oli sellaiset piirtyneet.

Seuraavaksi suuntasimme läheiselle Sentinel niitylle, joka oli suurelta osin veden peitossa lumen sulamisvesien takia. Astuin vähän varomattomasti ja jalkani upposi puoleensääreen asti veteen. Siitä lähtien osasin pitää varani. 😖 Tällä reitillä oli myös vanha kappeli, jossa sielläkin kävimme tietty tutustumassa. Aika askeettinen oli, kuten Woody Woodpeckerkin totesi.

Loppupäivästä tein vielä kolmannen retken. Hyppäsin laakson sisällä liikennöivään shuttle bussiin, jolla pääsin Mirror Lake -vaelluspolun alkupisteeseen. Celeste oli vähän flunssainen ja jäi kiertelemään puistoa shuttle bussin kyydissä. Amerikkalaiset sanovat kaikesta, että on ”awesome”, mutta täytyy sanoa, että sitä nämä Yosemiten nähtävyydet kyllä olivat. 

Lähtiessämme ihailimme vielä puiston näkymiä ja mm. Bridalveil-putousta.