Viimeinen päivä San Franciscossa

Ennen reissua kuulimme ystäviltämme ja luimme netistä paljon arvokkaita Kalifornia-kokemuksia. Yksi yleisimpiä suosituksia oli varata riittävästi aikaa San Franciscoon. Niinpä olimme täällä viisi yötä. Viimeisenä päivänä meillä oli kaksi ohjelmaa, joita molempia olin jo kovin odottanutkin. Heti aamulla haimme auton vuokraamosta ja saimmekin varaamamme volkkarin tilalle ihan mukavan ja uudenkarhean Chevrolet Malibun. Sillä lähdimme saman tien Muir Woodsiin ihailemaan jättikorkeita punapuita. Sinne piti varata parkkipaikka ja -aika etukäteen, minkä olimme tehneet jo Suomessa. Kaupungista oli sinne vain reilun puolentunnin matka Golden Gate sillan yli. Muir Woods oli aivan maaginen paikka ja ilmakin tosi upea! Voi meitä onnenpekkoja! 

Muir Woodsista palattuamme kävimme pikaisesti suihkussa ja suuntasimme päivän toiseen kohteeseen. Entisenä koripalloilijana minun piti tietty päästä NBA:n play-off peliin. Kun kotijoukkueessa (Golden State Warriors) vielä pelasi suuri suosikkini Stephen Curry, olivat odotukset korkealla. Toki oli hienoa nähdä areena, show-meininki ja pelikin, mutta valitettavasti itse matsi oli heikonpuoleinen ja tunnelmakin laski hallissa nopeasti, kun kotijoukkeelle osui tosi huono pelipäivä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno päivä! Illalla vielä pakkasimme kamat aikaista aamulähtöä varten.

Tässä Stephen Curry heittämässä vapaaheittoa.

Kulttuuria San Fransiscossa

Nyt on bloginkirjoitus jäänyt, kun on ollut iltamenoja. 

Hommasimme Suomesta käsin liput SF:n sinfoniaorkesterin Sibelius-konserttiin, kapellimestarinaan Esa-Pekka Salonen. Lippuluukulla selvisi, ettei E-P S. olekaan johtamassa. Olimme pettyneitä ja lipunmyyjärouva huomasi sen. Hän kertoi todella ihailevansa E-P Salosen ammattitaitoa, energisyyttä ja ystävällisyyttä. Hän halusi vaihtaa lippumme vähän parempiin ilman kustannuksia. Kiitimme ja tutustuimme ohjelmaan. Konsertin johtikin Dalia Stasevska, joka oli syntynyt Kiovassa, muuttanut 5-vuotiaana Suomeen ja opiskellut siellä. Hän teki vaikutuksen koko yleisöön, meidät mukaan lukien. Ihmiset osoittivat suosiotaan seisaallaan. Hänen tyylissään oli voimaa ja herkkyyttä samalla kertaa, ainakin maija meikäläisen mielestä. Oli hienoa olla suomalainen taas kerran!

Hienon konsertti-illan ohjelma. Joshua Bellin viulu soi myös kauniisti.

Ennen konserttia kävimme myös MoMassa, jossa odotimme näkevämme Frida Kahlon töitä. No ne oli siirretty muualle, mutta näimme upean, koko seinän kokoisen muraalin, jonka hänen miehensä Diego Rivera oli maalannut 1940- luvulla. Upea Frida oli kuvattu teoksen keskelle. 

Torstai oli siis täynnä taide-elämyksiä.  Aamupäivällä ehdimme ihastella Palace of Fine Arts-luomusta. Se olikin huikean monumentaalinen rakennus, joka oli rakennettu v. 1915. Erikoista oli, ettei siinä ollut sisätiloja ollenkaan. Rakennuksia ympäröi upea puisto lampineen ja suihkulähteineen. Lammessa uiskenteli mm. Vesikilpikonnia.  

On tosi hauskaa kävellä hyvin hoidetussa puistossa historiallisessa ympäristössä, mutta vielä ihanampaa on kävellä luonnossa. Luontoelämyksiä oli odotettavissa seuraavina päivinä. Kuten joku viisas on sanonutkin, että luonnossa kävellessä saa paljon enemmän kuin ennalta osaa odottaakaan. Totta! Ja voisin lisätä omalta osaltani, että myös kulttuuri eri muodoissaan hoitaa ja vahvistaa ihmistä enemmän kuin ymmärtääkään.

San Francisco rulettaa

Täällä nähtävää ja koettavaa riittää! Tässä yksi nähtävyyksistä: ”Painted Ladies”, eli värikkäästi maalatut talot kauniin puiston laidalla. Valitettavasti kuva ei tee oikeutta taloille, koska ne olivat vielä varjossa.

Lombard Streetin näköalapaikka on pitkän kadun erikoinen, jyrkässä mäessä mutkitteleva pätkä.

Golden Gate -silta on tietysti se kaikkein ikonisin nähtävyys. Usein se peittyy ainakin osittain sakeaan sumuun. Se oli mielestämme kyllä uljaan näköinen ja sillaltakin oli hienot, joskin sumuiset maisemat.

Vähän erikoista oli se, että aivan upea Golden Gate Park, mistä Celeste jo kirjoittikin, ei ollut siltaa lähelläkään. Sen sijaan Presidio Park oli ja sekin oli ihan mukava, aika luonnontilainen merenrantapuisto.

Tässäkin suurkaupungissa mielestämme kaikkein hienointa olivat ns. arjen nähtävyydet ja pienet yllättävät yksityiskohdat.

Ihan yksityisten asuntojen ovet olivat usein hienosti koristeltuja.

Tällaisia viemärikansia olisi mukava katsella Suomessakin!

Ruoka on tällaisilla reissuilla aina yksi mielenkiintoinen asia. Tykkäämme italialaisesta ruoasta ja niinpä bongasimme Tripadvisorista parhaita lähiympäristön italialaisia, joita olikin tosi runsaasti, asuimmehan Little Italyn naapurissa. Ensin kävimme ykköseksi rankatussa, Fiori-nimisessä, itseään kaupungin vanhimmaksi italialaiseksi ravintolaksi mainostavassa paikassa. Ravintola oli perustettu 1880-luvulla, mutta ikävä kyllä täytyy sanoa, että myös tarjonta oli jäänyt tuolle vuosikymmenelle. Ruoka oli raskasta ja jotenkin tunkkaista. Mielestämme ruokailukokemus oli mieliinpainuva, mutta negatiivisella tavalla, hienoista puitteista huolimatta. Seuraavana iltana kokeilimme listalla sijalla 4 ollutta, mutta sielläkin ruoka oli mitäänsanomatonta ja palvelu arroganttia. 😞

Täysin päinvastaisia kokemuksia saimme, kun kävimme lounailla hieman kulahtaneissa katuruokaloissa. Palvelu oli aina ystävällistä ja ruoka erinomaista: maukkaita quesadilloja, herkullisia pizza-sliceja ja kaiken kruunasi yhden aasialaispariskunnan ylläpitämä rähjäinen food truck, mistä saimme parhaat tuna sandwichit ikinä. 😋😋😋

Ensimmäinen päivä San Fransiscossa

 Tiistai-aamuna suuntasimme kuuluisalle Pier 39 - laiturille merileijonia katsastamaan. Hotellimme sijaitsee Fisherman’s Wharf - alueella ja jo viiden minuutin kävelyn jälkeen alkoi tuntua outoa hajua ja kuulua eläimellisiä huutoja. Siellä merileijonat köllöttelivät ” lautoillaan”, ottivat aurinkoa ja deittailivat, kuten Babar asian ilmaisi. Eikä kiikaria tarvittu, siinä ne makoilivat ihan silmiemme edessä. Vuoden1990 maanjäristyksen jälkeen merileijonat ovat pysytelleet näissä maisemissa. Ilmeisesti ne nauttivat hyvien olosuhteiden lisäksi myös turistien katselusta.

 

Luulimme, ettemme jaksaisikaan muuta edellisen päivän matkarasitusten ja aikaeron takia. Päätimme kuitenkin tutustua Golden Gate Parkiin, johon saimme vahvan suosituksen. Sinne pääsikin kätevästi tramillä. Meistä on kehkeytynyt varsinaisia puistobongareita. Tämä puisto olikin ihan super! Se oli yhdistelmä luontoa, upeita istutuksia ja näyttelyitä. Siellä olisi ollut kaikkea mahdollista biisoneista japanilaiseen teehuoneiseen ja perhospuistosta orkideapuutarhaan. Kävelimme kuitenkin lähinnä vain luonnontilaisilla alueilla, kunnes väsymys iski ja tilasimme Uberin. Haaveilemme palaavamme sinne vielä jonakin kauniina päivänä.

Puistossa kasvoi mm. mahtavia mäntyjä.

Kliiviat kukkivat villinä heinikossa.

Kojoottiin emme onneksi törmänneet.

San Franciscoon

Ajattelimme kerrankin lähteä ajoissa lentokentälle, koska kelikin oli vähän huono enkä ollut pystynyt tekemään checkingiä etukäteen Air Canadan check-in -ohjelmassa olleen virheen takia. Ihan meidän hotellimme (Delta hotels by Marriot - kaikin puolin hyvä hotelli) vieressä oli rautatieasema. Siitä lähti lentokenttäjuna, jonka ajoaika lentokentälle on 25 minuuttia ja niitä lähtee vartin välein. Lähdimme junalle  kolme ja puoli tuntia ennen koneen lähtöä. Rautatieasema oli kuitenkin melkoinen sokkelo, joten siellä kului puolituntia junaa etsiessä. Kun tulimme sen lähtöpaikalle, näimme sen juuri lähtevän, joten vartin odotus oli vielä edessä. 

Tulimme siis kentälle noin 2 tuntia ja vartti ennen koneen lähtöaikaa. Etsimme Air Canadan tiskit, joiden edessä oli tietty pitkät jonot. Meidän eteen jonon ohi tuli vielä puolentusinan pyörätuolimatkustajan porukka, joiden tsekkaaminen vei runsaasti aikaa. Kun vihdoin pääsimme tiskille virkailija sanoi, että olemme niin myöhässä, ettei laukkuja enää pysty saamaan koneeseen. 😖 Sanoin, että ensinnäkin olemme odottaneet jonossa melkein tunnin ja toiseksi koneen lähtöön on vieläkin puolitoistatuntia aikaa. Pitkän maanittelun jälkeen saimme hänet soittamaan jollekin pomolle, joka hyväksyi matkalaukkujen mukaanoton. Ihmettelimme, kun virkailija vielä sanoi, että meidän kannattaa nyt pitää kiirettä. 😯

Lähdimme turvatarkastukseen, joka sujui jouheasti. 😊 Sitten menimme vähän eteenpäin ja saimme märkää rättiä naamalle 😬: edessämme oli valtava halli, joka oli täynnä jonottajia. Emme käsittäneet, että mitä nyt jonotetaan? Jono liikkui etanan lailla ja menin kysymään, että mikä meininki? Selvisi, että meille tehdään maahantulotarkastus USA:n tulliviranomaisten toimesta Toronton lentokentällä Kanadassa! Sitten ei tarvitse enää tarkastaa USA:n puolelle, meitä lohdutettiin. Mutta emmehän me ehdi koneeseen, minä kauhistelin. Siihen virkailija sanoi, että kyllä se odottaa, kun ei kukaan muukaan sinne ehdi! Vähän kyllä hirvitti, kun pääsimme tarkastuksesta vasta vähän koneen lähtöajan jälkeen, mutta siellähän se meitä odotti! Lento sujui hyvin eikä maahantulomuodollisuuksia enää juurikaan ollut USA:ssa. 😃

Ei kai tästä kaikesta voi muuta sanoa, kuin siteerata laulun sanoja: ”vaellus on vaivaista”.

Sitten taksilla hotelliin ja saman tien nukkumaan, oltiinhan Toronton ajassa jo pitkällä seuraavan päivän puolella. Tänä aamuna aloimme paremmin tarkastemaan hotellihuonettamme ja tajusimme sitten, että se oli tehty pyörätuolipotilasta varten. Kaikki tilat oli optimoitu vammaiskäyttöön ja se tuntui kyllä normikäyttäjästä aika hankalalta. Esim. suihkun ympärillä ei ollut minkäänlaista kynnystä, vaan suihkuvesi kasteli koko kylppärin. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka paljon kompromisseja esteettömien tilojen tekeminen vaatii ja kuinka hankalia monet niistä ovat varmaan vammaisillekin. Kävimme kysymässä saisimmeko normihuoneen ja se onnistui helposti, olivat kuulemma vahingossa pistäneet meidät tällaiseen esteettömään huoneeseen.

Torontossa vielä

Tänään maanantaina lähdimme vielä kävelemään downtowniin päämääränä Queens Park. Sää oli puolipilvinen lähtiessä, sateen uhkaa oli ilmassa. Illalla olisi lento San Franciscoon. Torontosta jäi hyvä muisto: siisti ja ystävällinen. Tuntui, että tapaamamme työntekijät hotellissamme, ravintoloissa, subway-asemilla, museoissa olivat kaikki omilla aloillaan. Erittäin palvelualtista ja ystävällistä! 

Tässä vielä muutamia kuvia kaupungista, jossa olisi ollut enemmänkin nähtävää kuin neljäksi päiväksi. Esim. alla oleva kotimuseo jäi näkemättä, kun maanantaisin museot ovat täälläkin suljettuja.

Campell-house on vuonna 1822 rakennettu kotimuseo. Kotimuseot ovat yleensä hyvin informatiivisia ja viehättäviä.

Katujen varsia piristivät kaunit kukkalaatikot. Usein ne olivat julkisten rakennusten tai hotellien edustoilla.

Ylöspäin katsottaessa saattoi nähdä palasen taivastakin.

Tunnin kävelyn jälkeen päästiin Queens Parkiin, jossa kirsikkapuut kukkivat. Sitten alkoikin sataa ja tulimme subwaylla hotelliimme pakkaamaan. Queens Park on nimetty kuningatar Viktorian mukaan. Patsaasta en ottanut kuvaa, kun hänhän on aina samaan tapaan kuvattu, ankarana ja tummana hahmona.

Niagaran putoukset

Asuessamme vuonna 1977 New Yorkissa, teimme sieltä vanhempieni kanssa huhtikuun alussa matkan Buffaloon, tarkoituksenamme mennä tutustumaan Niagaran putouksiin. Vuokrasimme Buffalon lentokentältä auton ja lähdimme ajamaan kohti putouksia. Keli oli aivan karmea: oli hirmuinen takatalvi ja tiskirättejä tuli ihan vaakasuoraan. Päästyämme putouksille saimme kuulla, että putoukset olivat kokonaan jäätyneet, minkä ne tekivät noin kerran kahdessakymmenessä vuodessa. Nykyisen ilmastonmuutoksen aikaan sellaista ei varmaan enää tapahdu lainkaan. No, ajattelimme, että jäätyneetkin putoukset voivat olla kauniit, joten pyysimme saada mennä katsomaan. Omalla vastuulla, sanottiin. Menimme putouksen vieressä olevalle kaiteelle, emmekä nähneet mitään, näkyvyys oli vain muutamia metrejä. Tämä oli jäänyt meitä kismittämään, joten ajattelimme tällä reissulla ottaa vahingon takaisin.

Tilasimme opastetun retken Torontosta putouksille, joten menimme tänä aamuna läheiseen Fairmont-hotelliin, mistä bussi meidät nouti. Hotellin aulassa oli aika näyttävän näköinen kahvipannu, liekö ollut pääsiäisen jäljiltä.

Matkaa putouksille oli vain 128 km, mutta aikaa meni reilut pari tuntia, kun pysähdyimme välillä viinitilalle maistelemaan ihan hyviä paikallisia viinejä. Matkan aikana opas kertoi mielenkiintoisesti Kanadasta ja näkemistämme paikoista.

Putouksista täytyy sanoa, että kyllä ne olivat 46 vuoden odotuksen väärtit. Varsinkin Kanadan puolen hevosenkenkäputous oli todella upea. Katselimme putouksia niin rannalta, lounasravintolan ikkunasta kuin meidät ihan putouksen viereen vieneen laivan kannelta. Kokemus oli ”once in a lifetime” ja viimeisen vaihtoehdon osalta myös varsin kostea. 

Paluumatkalla kävimme vielä maistelemassa vaahterasiirappeja. Meille oli uusi asia, että niitä on kolmea eri laatua: Kaikista vaalein Golden, jota kuulemma myydään turisteille, ja mistä kanadalaiset ei välitä - esittelijän mielestä siinä ei ole juuri mitään makua. Sitten oli Amber, joka on kanadalaisten suosikki. Sekä viimeiseksi puusta saatava, kaikkein voimakkaimman makuinen Dark, jota käytetään lähinnä karamellien tekoon. Mukavasti järjestetty reissu - voimme suositella.

 

Royal Ontario Museum

 Tunnustaudun museoihmiseksi. Mielestäni museot ovat myös muuttuneet mielenkiintoisemmiksi. Voi olla, että liittyy ikäänkin… 

Tänään lauantaina oli sadepäivä ja sen kunniaksi suuntasimme Royal Ontario Museoon, jonka Babar oli bongannut. Se ei ollutkaan mikä tahansa museo, vaan suurin museo Kanadassa ja perustettu v. 1912. ROM on taiteen, kulttuurin ja luonnonhistorian museo. Tällä hetkellä siellä oli hienoja ja hyvin toteutettuja näyttelyitä. Luonnon katoavaisuutta ja uhanalaisuutta oli havainnollistettu tosi hyvin. 

Heti tuloaulassa oli valtava dinosauruksen luuranko, joka oli 3D-tulostettu ihan oikeiden mittojen mukaan. Tosi upea! Oli siellä ihka oikea, hyvin säilynyt dinosauruksen luurankokin, 70 miljoonaa vuotta vanha Hadrosaur.

Tässä 3D-tulostettu dinosaurus, jonka edustalla Babar.

Ja tässä Hadrosaur

Taidetta parhaimmillaan edusti afrikkalaisen taiteilijan( jonka nimeä en nyt muista) valtava kolmiulotteinen kierrätysmateriaaleista valmistettu ”kudelma”. Hän oli työstänyt sitä vuosia mm. virvoitusjuomapullojen korkeista. Ei voi muuta kuin ihailla taiteilijan luovuutta ja ennakkoluulottomuutta! Myös nuorten ottamista luontovalokuvista oli koottu hieno näyttely. Nuorimmat valokuvaajat olivat alle 10- vuotiaita.

Afrikkalainen kierrätystaideteos

Jääkiekon Mekassa

On tosi virkistävää olla vieraassa, suuressa kaupungissa ja tutkailla mahdollisia tutustumiskohteita. Onneksi meillä on Babarin kanssa samansuuntaiset intressit tai sanotaanko, että ne ovat kehittyneet samaan suuntaan. Niinpä ensimmäisenä kokonaisena päivänä suuntasimme retkelle luontosaarelle ja kaupunkipuistoon, joista Babar jo raportoikin. 

Kivoja nuo retket olivatkin. Hauskinta kuitenkin oli taksikuskimme, joka vei meidät Tommy Thomssonin puiston portille. Aluksi hän kysyi kohteliaasti, mistä olemme. Kerrottuamme kotimaamme hän innostui. Hän oli jääkiekkofani. Hän kertoi olleensa v.1969 jääkiekon MM-kisoissa Tukholmassa ja ihastuneensa Juha Rantasilan pelitaitoon. Rantasila oli Suomen paras maalintekijä. Samoissa kisoissa hän noteerasi nuoren Veli-Pekka Ketolan tulevaksi huippupelaajaksi. Babar kertoi, että me olemme kotoisin Porista, josta myös em.pelaajat ovat. Juu, juu hän tietää: Porin Ässät! Amasing, olimme ällikällä lyödyt. Miten voi taksikuski olla näin selvillä ja vieläpä muistaa vaikeita nimiä vuosikymmenien jälkeen. No, hän kertoi olevansa tsekki ja pelannut itsekin joskus hockia. Harmi, ettemme kysyneet hänen nimeään. Hän oli asunut Kanadassa 40 v. eikä sen jälkeen käynyt kotimaassaan. Juteltuamme paljon jääkiekosta, hän lopulta totesi olevansa tosi iloinen Nato-jäsenyydestämme!

46- kerroksinen hotellimme sijaitsee aivan Skotia Bank-areenan tuntumassa ja sisustusta korostaa jääkiekkoteema, kuten tässä kollaasissa.

Amerikan matka keväällä 2023

Tämä on minun 70-vuotismatkani parhaassa mahdollisessa seurassa: Paulan eli Celesten kanssa kahdestaan!

Edellisenä viikonloppuna teimme jo ihanan synttärimatkan Tallinnaan, missä koko perheemme oli mukana 11 hengen voimin. Majoituimme mukavassa Telegraf-hotellissa, kävimme taidemuseo Kumussa ja söimme synttäri-illallisen hotellin tunnelmallisessa Tschaikovsky-ravintolassa. Ihan parasta!

Tämä nykyinen seikkailumatkamme suuntautui ensimmäiseksi Torontoon, missä kirjoittelen blogin ensirivejä hotellihuoneessamme Celesten jo nukkuessa. 

Monenmoista seikkailua tässä onkin jo ehditty kokea: Lähdimme matkaan linja-autolla Turusta eilen 20.4. Klo 05.10. Helsingistä lentomme lähti Tukholman kautta New Yarkiin, missä meille sattui reissun ensimmäiset kommellukset. Kun tulimme kentälle, mistä meillä oli vielä jatkolento Torontoon, niin saimme huomata, että passintarkastukseen oli ihan hirmuinen jono ja vain 3-4 passintarkastajaa oli paikalla, vaikka tarkastuspömpeleitä oli kymmeniä. Emme kuitenkaan huolestuneet, sillä olihan meillä tähän välipysähdykseen aikaa kaks ja puoli tuntia. Olisi ehkä sittenkin pitänyt (mitä sekin nyt sitten olisi auttanut), sillä passintarkastuksen läpäisemiseen meni yhteensä kaksi tuntia. Sen jälkeen menimme hakemaan ruumassa olleet matkatavaramme ja siirsimme ne edelleen vietäviksi Toronton koneeseen. Yhdysvalloissa nimittäin on niin älytön systeemi, että myös transit-matkustajilta pitää tarkastaa passit eikä matkatavaroitakaan saa siirtää suoraan eteenpäin, vaan matkustajan on itse haettava ne hihnalta ja raahattava eteenpäin vietäväksi! 😡

No, tämän jälkeen aloimme selvittää missä lähtöporttimme mahtaa olla.Siinä vaiheessa tajusimme, että se oli kokonaan eri terminaalirakennuksessa, minne piti mennä junalla. Kysyin eräältä virkailijalta mistä juna mahtaa lähteä. Hän katsoi lippuamme ja neuvoi lähtöpaikan ja sanoi, että on syytä pitää kiirettä, jotta ehditte kohta lähtevään junaan, seuraavalla ette enää ehdi koneeseen! Celeste oli juuri menossa vessaan, mutta sanoin, että nyt ei ehdi ja lähdimme juosten junalle. Kun tulimme junalaiturille, hyppäsimme junaan, joka lähti aivan saman tien. Tultuamme oikeaan rakennukseen tajusimme, että täällä on vielä turvatarkastuskin. Siinäkin oli jonkin verran ruuhkaa, jonka aikana verenpaineemme alkoi jo nousta huippulukemiin. Turvatarkastuksen jälkeen rupesimme etsimään lähtöporttiamme. Kävi ilmi, että portti 85 oli tietenkin terminaalin äärimmäisessä päässä! Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen. Pistimme peliin kaiken, mitä siinä vaiheessa lähes kahdenkymmenen tunnin matkustamisen jälkeen irti lähti. Kun tulimme portille 85, huomasimme, että siellä bookattiin parhaillaan ihan jotain muuta lentoa ja olimme varmoja, että oma lentomme oli jo suljettu, sillä koneen lähtöaikaan oli siinä vaiheessa aikaa kolme minuuttia. Kysyin asiaa virkailijalta ja hän sanoi, että Toronton lento olikin siirretty portille 87! Sutena sinne ja ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen. Istuessamme paikoillamme läpimärkinä hiestä saimme huomata, että emme edes olleet viimeisiä, sillä koneen kapteeni kuulutti lähdön vähän myöhästyvän, koska odotimme vielä yhtä myöhässä olevaa pariskuntaa, joka kyllä sitten saapuikin melkein saman tien. Tänne Toronton hotelliimme pääsimme lopulta aivan nääntyneinä lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen. Kello ei kuitenkaan ollut vielä kovin paljoa paikallista aikaa, joten menimme vielä aivan vieressä olevaan CN Toweriin (valmistuessaan maailman korkein rakennus) syömään iltapalaa. Ruoka oli hyvää ja näkymät aivan upeita. 

Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen teimme tänään parikin luontoretkeä: Aamulla menimme Tommy Thompson Park -nimiselle 300 hehtaarin laajuiselle virkistysalueelle. Se oli eräänlainen tekoniemi, joka oli tehty sataman ruoppausjätteiden entiselle läjitysalueelle. Sitä on viimeiset viitisenkymmentä vuotta kehitetty luonnon ehdoilla ja se koostuikin nyt upeista rantaniityistä ja kosteikoista. Siellä oli todella hieno ja monipuolinen linnusto ja Celeste huomasi siellä myös saalistaan vaanivan villin minkin, joka oli ihan vieressämme. 

Iltapäivällä kävimme lisäksi isossa kaupunkipuistossa nimeltä High Park, sillä huomasimme aamupalalla käydessämme telkkarista, että siellä on kirsikankukkien kukinta parhaimmillaan. Puisto olikin tupaten täynnä väkeä, joista suurin osa japanilaisia ja muita aasialaisia. Ja kirsikan kukinta oli tietty upean näköistä. Illalla kävimme vielä China Townissa syömässä hyvää kiinalaista ruokaa ja nyt odottelen, että alkaisi nukuttaa. Jostain syystä olen vielä aika virkeä, vaikka kello on nyt Suomessa 05.07, täällä toki vasta vähän yli kymmen illalla.