Yhteenvetoa 2022 automatkasta läntiseen Keski-Eurooppaan

 Ajokilometrejä tosiaan kertyi lähes 7.000, eli selvästi enemmän kuin viiden vuoden takaisella viiden viikon autoreissulla itäiseen Keski-Eurooppaan. Siihen nähden pitänee olla tyytyväinen, ettei tullut muuta haaveria, kuin että Setessä uimarannan parkkipaikalla joku kolhi auton takakulmaa. Onneksi auto toimi silti hyvin, mutta korjausarvio oli kuitenkin 1.600 euroa. Hyvä, että on vakuutukset kunnossa!

Alustava matkasuunnitelmamme piti tällä kertaa varsin hyvin, vaikka jätimmekin muutaman Unesco-kohteen väliin. Ihan kivoimmasta päästä olivat sitten ne suunnitelman ulkopuolelta ex tempore lisätyt kohteet Etretat ja Annecy, jotka kumpikin olivat huikean kauniita paikkoja.

Nyt ei ihan vähään aikaan tee mieli auton rattiin, vaikka vähän jo takaraivossa kyteekin unelma Kalifornian kierroksesta autolla. 

Kiitokset kaikille, jotka olette jaksaneet näitä meidän raapustuksia lueskella! On kyllä hauska jakaa näitä kokemuksia ja samalla saada itsellekin mukava muisto matkasta. 

Joitakin kuvamuistoja vielä

 Nyt olemme jo onnellisesti kotona.Muutamat kassilliset pyykkiä muistuttavat tuoreesta matkasta. On vähän pöllähtänyt olo, miten se viisiviikkoinen hurahtikin niin nopeasti. Kokemuksia tuli ahmittua roppakaupalla, niistä riittää muisteltavaa syksyisiin iltoihin. Koti on kyllä maailman paras paikka, niin se vain on. Joitakin kuvamuistoja haluan vielä tallentaa tähän blogiin.

Normandiassa ihailimme paitsi jylhiä kalkkikivisiä kallioita myös ” Mistelipuita”.

Tällaiset rehevät hernekasvien heimoon kuuluvat pensaat värittivät tienvarsia pitkin Ranskanmaata. Tämä pensas kasvoi Chateauneuf du Papessa.

Parsakausi oli parhaimmillaan. Kuvan kaunis ja herkullinen alkupala tarjoiltiin Avignonissa.

Setessä asuimme talon pihassa olevassa pikkumökissä ja saimme välillä seuraa vakituisesta pihan asukkaasta.

Oli hauskaa seurata kevään edistymistä ja nauttia sään lämpenemisestä matkallamme. Alkuunhan hyytävä viima puhalsi Pohjolasta, ehkä Jäämereltä asti. Luxemburgissa jo lämpeni ja Kastanjat kukkivat. Ranskassa tuntui jo ihan kesältä, kun päästiin Normandian rannikolta sisämaahan päin. Ja viimeiset pari viikkoa hikoiltiinkin helteessä. Nyt olen ihaillut Turun heleää kevään vihreää, joka jo peittää näkymän Aurajoelle. 

 Autoa purkaessamme laskin kenkäparini ja niitä oli kahdeksan+yhdet saappaat. Kaikkia tuli käytettyä, saappaitakin Vattimerellä. Ai, niin yhdet sandaalit ostin Reimsissä, joten kenkämäärä kasvoi matkalla. Hyvät jalkineet olivatkin tosi tarpeen kivisiä, vanhoja linnan- ja luostarin portaita kiivetessä. Kunnolliset jalkineet takasivat myös sen, että ilme pysyi iloisena.

Hauskan kenkäpari-installaation kuvasin jollakin Malmön sillalla.

Travemündestä laivalle

Viisi viikkoa tuntuu näin jakson lopussa ehkä vähän liiankin pitkältä ajalta olla jatkuvassa reissussa. Asia olisi ihan eri, jos matkustettaisiin johonkin, oltaisiin perillä ja sitten reissattaisiin takaisin. Jatkuva reissun päällä oleminen on paitsi mielenkiintoista ja antoisaa, myös aika raskasta ja välillä stressaavaakin. Parisuhdekin on välillä koetuksella, kun koko ajan ollaan ihan kylki kyljessä kiinni. Onneksi on niin ihana pari!

Lähes 7.000 km:n ajomatkan jälkeen tuntuu, että jonkinlainen parisuhde on muodostunut myös auton ja varsinkin sen navigaattorin kanssa. Erityisesti mieltä on lämmittänyt se, että edellisen pitkän matkamme (2017) Audista on uudessa mallissa saatu lähes kaikki lastentaudit ja puutteet poistettua. Mukautuva vakionopeudensäädin on hieno lisä varsinkin moottoriteillä, joita käyttämämme tiet olivatkin 95 %:sesti. Kun edellisen automme navigaattori sekoili vähän väliä, oli nykyisen Navin toimintaa hieno seurata. Jos ajoimme jossain sekavassa risteyksessä väärin, Navi määritti korjaavan reitin lähes silmänräpäyksessä. Erityisesti ihmettelimme nopeusrajoitustunnistimen toimintaa. Eri maissa oli aika kirjavat käytännöt. Mm. Hollannissa moottoritiellä saattoi olla yhdeksänkympin rajoitus klo 9-19, ja sen jälkeen 110 km/t. Kun kello tuli 19, muutti nopeusrajoitustunnistin nopeuden automaattisesti ilman mitään merkkiä tiellä. Ranskassa puolestaan oli tällaisia merkkejä:

Tämänkin tunnistin selvitti. Ajelimme 130:ntä ja kun sitten alkoi sataa ja pyyhkimet aktivoituivat, muuttui auton näyttämä rajoitus saman tien 110:een. Tekoäly on kohta ihmistä viisaampi!

Travemündeen päin startatessamme saimme Finnlinesilta ikävän viestin: laiva on myöhässä sikäläisen sataman ahtaajien työtaistelun takia. Tämä harmitti, koska koti-ikävä oli jo silloin kova. Lopulta laiva lähti 10 tuntia myöhässä. Totesimme, että tällaista tää matkailu on, ja onneksi nämä vastoinkäymiset ovat loppujen lopuksi olleet aika pieniä, mutta aina se harmittaa kun näitä sattuu. Niin pieniä me ihmiset olemme. Kaikenkaikkiaan saimme kokea hienon seikkailumatkan, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja vierailla upeissa paikoissa. Ihanaa kuitenkin päästä vihdoin kotiin!

Rudesheim, viimeinen kohteemme ennen Travemundeä

 Täytyy myöntää, että nyt on jo kova koti-ikävä. Tsemppasimme toisiamme vielä tutustumaan viehättävään Rudesheimiin. Se ei nimenä herätä ihmeempiä tunteita, mutta Reinin toisella rannalla oleva Bingen saa aivonystyrät heräilemään. Seutu on tunnettu Hildegard Bingeniläisen elämästä. Hän oli saksalainen abbedissa ja mystikko, joka myös kirjoitti ja sävelsi. Aikansa multitaskaaja. Hänen laaja kirjallinen tuotantonsa käsitteli mm.teologiaa,kosmologiaa, luonnonhistoriaa ja lääketiedettä. Ennen tätä reissua tunsin hänet nimeltä hänen piparireseptistään. Hänen pipareitaan pidetään ns.hermopipareina. Ilmeisesti hänen lempimaustettaan, muskottia, pidettiin tuhat vuotta sitten rauhoittavana ja älyä parantavana. Eli hän taisi olla vielä kaiken lisäksi oivallinen leipuri. 

Vaelsimme viininviljelysalueen läpi Hildegardin perustamaan luostariin, joka on edelleen toiminnassa. Nunnilla on myös oma viininviljelyalueensa ja he osaavat valmistaa rypäleistään viiniä.

Luostarin ulkopuolella oli veistettyjä hauskoja pystejä eri pyhimyksistä.

Hildegardista on säilynyt jälkipolville patsaita ja maalauksia. Hän eli 1098-1179. Tämä kaunis patsas oli luostarin puutarhassa.

Tämä harmoninen maalaus on luostarin kirkkosalin seinällä ja siinä on maininta Hildegardin profeetallisesta kyvystä.

Hildegardin luostarin, Eibingenin lisäksi Reinin laakso Rudesheimin tienoilla on Unescon suojelukohde. Minä valitsin luostarin tutustumiskohteeksi ja Babar Reinin risteilyn, jossa katseltiin viiniviljelyksiä ja linnoja. Hieno kokemus se oli ja sopivan lyhyt, vain puolitoistatuntinen.

Muutama esimerkki vanhoista linnoista, joita saimme ihailla pikku risteilyllämme. 

Tänään käymme vielä syömässä ja huomenna starttaamme varhain kohti Travemundeä.

Kotia kohti 2

Matkamme jatkui Chamonixistä Strasbourgiin, melkein 5 tunnin ajorupeama. Celeste ajoi vuorostaan melkein koko matkan, kun itse olin vielä toipilaana. Hyvin se sujui, olin näköjään ihan turhaan ajanut tähän asti melkein koko reissun! Täytyy pitää mielessä seuraavilla matkoilla!

Välillä pidettiin vähän taukoa upeissa alppimaisemissa.

Minun silmäni lepäsi näissä maisemissa.

Matkan varrella poikkesimme pikkulounaalle Sveitsin pääkaupunkiin Berniin, jonka vanha keskusta on Unescon suojeluksessa. Kaunista oli sielläkin!

Strasbourgista meillä molemmilla oli sellainen käsitys, että se on tylsä ranskalainen, EU-virastojen täyttämä suurkaupunki. Meille olikin alun alkaen yllätys, että kaupungin vanha keskusta on Unescon maailmanperintökohde ja, että siellä on vain 273.000 asukasta. Mielikuvamme kyllä oikaistuivat paikan päällä!

Hauska taideteos tuossa taustalla.

Tsekkasin karttaa aina välillä. Celeste sanoi, että jos ei olisi karttaa, niin emme olisi koko ajan eksyksissä.

Strasbourgin vanhan kaupungin nimi oli Petit France ja tykästyimme siihen kovin.

Celeste löysi sieltä myös mieleisensä vaatekaupan.

Strasbourgissa majoituimme vain yhden yön ja nyt olemme jo Saksan puolella uusissa maisemissa. Celeste lupasi postata näistä huomenna. Tänään olen jo ollut ihan kunnossa ja ajaminenkin taas maistui pienen lepotauon jälkeen.

Tekninen kommentti: valokuvien laatu blogissa

 Hei, me ollaan ihmetelty miksi ihan hyvillä kännykkäkameroilla otetut kuvat näyttävät blogissa vähän suhruisilta. Huomasin juuri, että jos blogissa olevaa kuvaa napsauttaa, niin se suurenee ja sen laatu ja yksityiskohtaisuus paranevat oleellisesti. Kannattaa kokeilla, erityisen suuri laatuero on padillä tai tietoneelta katseltaessa.

Mietteitä matkan varrelta

Tämä viisiviikkoinen automatkamme jää mieleen tietysti näistä bongaamistamme Unescon kohteista, joista voimme lukea blogistamme jälkeenpäinkin. Kulttuuri- ja luonnonperintökohteille on molemmille omat kriteerinsä aina ihmisen älykkyyden osoittavasta mestariteoksesta uhanalaisten lajien asuinympäristöön. Yksi tärkeä kriteeri on kohteiden suojelun ja hoidon laatu. Suojelunkohteena oleminen varmistaa hoidon ja huolenpidon tulevaisuudessakin. Näin ainakin uskon. Ja onhan siitä kansainvälinen Unescon hyväksymä sopimuskin vuodelta 1972. Maailmanperintösopimukseen voi ja kannattaa tutustua vaikkapa Museoviraston sivuilta. Kohteiden monimuotoisuus ja historiallisuus yllättää matkailijan ja saa miettimään, mitä meidän sukupolvelta jää suojeltavaksi. Vuonna 2021 Suomi on esittänyt Alvar Aallon arkkitehtuuria esittävän kokonaisuuden liittämistä kansallisen maailmanperintökohteiden aieluetteloon. Toivottavasti se sieltä etenee Unescon hyväksymäksi suojelukohteeksi. Jäädään odottamaan.

Paavin linna Avignonissa

Viininviljelyä Bordeauxissa. Hyvin erilaisia, eri perustein valittuja kohteita Unescon perintöluetteloon. Niitä on vaikea arvottaa, molemmissa kunnioitetaan myös ihmisen uurastusta ja arvoja.

Muistamme tämän matkan myös majapaikoista ja kohtaamistamme ihmisistä. Valitsimme tarkoituksella erilaisia yöpymispaikkoja. Hauskinta oli tietty Luxemburgissa, jossa saimme nauttia Ollin ja Hanna-Riikan vieraanvaraisuudesta ja olla mukana viikonlopun heidän ja tyttöjen elämässä. Muitakin mieleisiä paikkoja on ollut, Babar on niistä jo kirjoittanutkin. Huomaan myös, että sijainniltaan ja fasiliteeteiltaan hyvä majapaikka vaikuttaa koko kaupungin kokemiseen miellyttävältä ja tietty toisinpäin myös.

Hotellimme ihana puutarha lammikoineen, jossa sammakot kurnuttivat kevään riemusta, jäi mieluisana muistona mieleen. Siellä vietimme Äitienpäivää ja se oli siis Toursissa.

Olemme tavanneet mukavia ranskalaisia ja tulleet ymmärretyksi muutamalla hapuilevalla ranskan kielen sanalla, varsinkin ostoksia tehdessä. Englannilla pärjää suht hyvin. Ainoastaan kerran koimme olevamme toisen luokan kansalaisia. Se tapahtui Saint-Emilionissa, kun palasimme golfaamasta. Olimme nälkäisiä ja poikkesimme kartanomaiseen hotelliin, jossa oli ravintola. Habituksemme muistutti varmaan maankiertäjää, olimmehan hikisissä golfvarusteissa. Ravintolan aulassa toinen hovimestareista ilmoitti ravintolan olevan täynnä siihen tyyliin, ettei meidänlaisiamme  maankiertäjiä päästettäisi sisään, vaikka tilaa olisikin. Hänen kollegansa tuijotti meitä suu auki, eikä sanonut sanaakaan. Ihmetteli varmaan, kuinka kehtaamme tulla edes ovesta sisään. Poistuimme apeina ja nälkäisinä ja puhelimme siitä, kuinka paljon ulkoinen olemus vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen, myös meidän.

Olemme seuranneet Ukrainan sotaa ja Suomen Natoon liittymistä tiivisti koko matkan ajan. Tämä historiallinen ajanjakso jää elävästi mieleen reissuumme liittyen. ”Silloin, kun Nato-hakemus jätettiin, olimme automatkalla Ranskassa…”, voisin kertoa lapsenlapsille. Myös muutamat majapaikan emännät ja isännät ovat noteeranneet Nato- pyrkimyksemme myönteisesti. He kertoivat, että Suomi on tv-uutisissa vähän väliä. On ollut hyvä olla suomalainen reissussakin.

Chamonix ja vuoristotauti

Chamonix’n kaupunki sijaitsee Alppien välisessä laaksossa reilun kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Kaupungin tärkein nähtävyys on aivan vieressä kohoava Euroopan korkein vuori Mont Blanc (4809 m).

Chamonix’n läpi virtasi vuolas  Arve-joki.

Alpit kehystivät kaupunkia joka puolelta.

Upea muraali kiinnitti myös huomiotamme.

Vaikka Mont Blanc näkyy kaupungistakin, pääsee sitä katsomaan lähietäisyydeltä viereisen Aiguille du Midin huipulta. Sinne pääsee nopeasti gondolihissillä (20 min.), jossa on maailman korkein vertikaalinen nousu. Sinne tietty piti mennä, 3.842 m:n korkeuteen. Olimme aikaisemmalla reissullamme Bolivian La Pazissa olleet näissä korkeuksissa useita päiviä ja silloin kärsimme melko pahasta vuoristotaudista. Nyt kun olimme ylhäällä vain reilun tunnin, ei meille tullut mieleenkään, että vuoristotauti voisi nytkin iskeä. Mutta niin vaan kävi. Kun olimme päässeet yläasemalle, Celeste oli niin väsynyt, ettei meinannut jaksaa kävellä näköalatasannetta ympäri. Minulla ei ollut mitään oireita. Kun laskeuduimme alas, Celesten oireet helpottuivat, mutta minä olin aivan sippi. Vuoristotaudin mahdollisuutta kuulemma lisää se kuinka nopeasti ylös nousee ja meillä vauhti oli kova. Vuoristotaudin oireita ovat uupumus, päänsärky, ruokahaluttomuus, kuume ja nukkumisvaikeudet. Minulle tuli koko paletti. Yöllä kuumettä oli 38.9. Koko seuraavan päivän olen ollut vielä aika vetämättömässä kunnossa, mutta nyt illalla, kun kirjoitan tätä postausta, alkaa vähitellen tuntua, että kyllä tämä tästä. Tälle päivälle olimme suunnitelleet vaellusta näissä upeissa maisemissa, mutta se jäi nyt harmittavasti väliin.

Tämmöisellä gondolihissillä mentiin.

Näkymät ylhäällä olivat uskomattomat. Mont Blanc näkyy pääni päällä.

Olimme tosi yllättyneitä, että meidänkin gondolissamme useimmilla oli laskettelusukset mukana. Tuolla he kävelevät mielestään sopivaan aloituspaikkaan, vaikkei lunta ollut kuin siellä täällä.

Chamonixissa

 Tänään meillä on ollut vapaata Unescon maailmanperintökohteista. Grenoblesta lähdettyämme poikkesimme Annecyn viehättävään kaupunkiin Marjun suosituksesta. Sitä pidetään Ranskan kauneimpana kaupunkina, eikä ihme. Osittain lumen peittävät vuoret kehystävät maisemaa. Annecy- järven ympäristö on täynnä elämää ihan tavallisena maanantaipäivänäkin, aurinkoisena sellaisena. Lapset ja nuoret pelasivat  ja leikkivät, nuoret parit kuhertelivat, perheet olivat piknikillä ja vanhukset istuskelivat penkeillä ja ihastelivat maailmanmenoa. Enkä puhu nyt meistä. Babar halusi vuokrata moottoriveneen ja huristella järvellä. Kivaa se olikin, vaikkei 10 hevosvoiman moottorista irronnut hurjaa vauhtia. Järvi on Euroopan puhtaimpia. Laaja puistoalue vanhoine seetreineen, sypresseineen ja kastanjoineen ihastutti. 

Annecy- järvi oli kirkas ja turkoosiin vivahtava.

Järvellä liikuttiin myös jollilla, polkuveneillä,sublaudoilla.

Puistoon oli pykätty myös mahtava hyönteislinna.

Annecyssä oli paljon kanaaleja, minkä vuoksi sitä sanotaankin Ranskan Venetsiaksi.

Illansuussa saavuimme Chamonixiin, jossa pidettiin ensimmäiset talvi- Olympialaiset melkein sata vuotta sitten eli vuonna 1924. Tarkistin Suomen kisamenestyksen Googlesta: 11 mitalia, joista neljä kultaa. Urheilijoita oli vain 17 kuudessa eri lajissa. Suomi sijoittui toiseksi Norjan ollessa ykkönen! Hyvä Suomi!

Chamonix on juuri sellainen idyllinen alppikylä tai kaupunki, jonka olin kuvitellutkin sen olevan. Ensivaikutelma on hurmaava. Aina mielikuva ei vastaa todellisuutta. Niin kävi esimerkiksi Le Havressa. Kaurismäen elokuvasta jäi mieleen pikkuinen satamakaupunki kapeine kujineen. Nyt en muista, oliko leffa vieläpä mustavalkoinen, mutta verkkainen ja viipyilevä se oli. Nyt sieltä sai hakemalla hakea vanhaa satamakorttelia. Keskusta oli modernia arkkitehtuuria ja juuri se oli päässyt Unescon suojelukohteeksi.

Aiomme viipyä muutaman päivän täällä Chamonixissa ja ihastella sen monimuotoista luontoa, vaikka se ei vielä löydykään Unescon maailmanperintöluettelosta.

Avignon, Chateauneuf du Pape, Orange, Grenoble

Paavit joutuivat tai lähtivät oma-aloitteisesti (riippuu mitä lähteitä lukee) 1300-luvulla maanpakoon Roomasta Avignoniin. Ranskan kunkku, Filip IV Kaunis, kätilöi tämän kuvion. Taustalla oli luonnollisesti kaikkea mahdollista kähmintää ja poliittista juonittelua, mutta joka tapauksessa paavit (seitsemän ranskalaista kardinaalia perättäin) olivat Avignonissa. Jotta heillä ei olisi ihan kauhean ankeaa, he rakensivat yhden maailman suurimmista goottilaista tyyliä edustavista rakennuksista: Paavin linnan ja viereen tietty massiivisen kirkon (kuten arvaatte: Unescon maailmanperintökohteita molemmat). Me olemme jo niin kyllästetyt vanhoilla linnoilla ja kirkoilla, että kävimme pikaisesti vilkaisemassa molempia. Kumpikaan ei tehnyt ihan lähtemätöntä vaikutusta meihin moukkiin.

Paavit rakensivat lisäksi itselleen ”kesämökin” läheiseen kylään, noin 15 km: päähän Avignonista. He olivat kuulemma varsin kiinnostuneita myös viininviljelystä ja -juomisesta. Sitä he edistivät kesämökistään käsin, jonka ympärille kasvoikin Chateuneuf du Papen kylä, jossa viininviljely oli lähes ainoa elinkeino. No, kävimme tietty sielläkin. Kesämökki oli kyllä ihan raunioina, mutta siitä huolimatta Unescon… Viinitaloja /-kauppoja oli kylässä 150, joista yhdessä vierailimme maistelemassa ja ostamassa yhden pakollisen tuliaisviinin. Uutena asiana meille tuli, että Chateneuf du Pape -viiniä on myös valkkarina, mikä oli ihan hyvää. Yleensä olemme näistä punaisista tykänneet, eikä maistiaisten nauttiminen nytkään tuntunut kovin vastenmieliseltä.

Viini maistui hyvin, kuten laseista voi huomata.

Chateauneuf du Papen kylä oli kaunista viininviljelyseutua.

Paavit olivat pistäneet kesämökkinsä remonttiin.

Seuraavaksi ajoimme läheiseen Orangen kaupunkiin, missä katsastimme roomalaisten rakentaman riemukaaren ja antiikin aikaisen teatterin (molemmat Unescon suojeluksessa). Jälkimmäinen oli lähes kokonaisuudessaan remontissa.

Tämän 19 metriä korkean riemukaaren roomalaiset rakensivat 20-luvulla keisari Augustuksen aikana Pax Romanan kunniaksi. Hauskaa huomata, mitä kaikkea 20-luvulla nykyisin tarkoitetaankaan, mutta tämä oli siis ihan se eka.

Orangesta matka jatkui Grenobleen ja johan alkoivat maisemat muuttua! Tasaiset viinipellot muuttuivat aika nopeasti vaihteleviksi ja lopulta vuoristoisiksikin maisemiksi. Grenoblen kaupunki sijaitsee kuitenkin korkeiden mäkien ja alppien vuoriston välisessä melko tasaisessa laaksossa. Paikan tärkein, ja ainoa Unescon suojelema nähtävyys on Bastillen linnake. Sielläkin kävimme kaapelihissillä tsekkaamassa maisemat. Kun olimme lähdössä takaisin kuulimme, että kaapelihissi oli lopettanut liikennöinnin juuri 5 minuuttia sitten. Sitä kun siinä päivittelimme, tuli paikalle tummaihoinen ranskalainen 3-henkinen perhe. Perheen isä sanoi, että he ovat autolla ja voivat kyllä heittää meidät alas. He olivat tosi ystävällisiä ja me otimme tarjouksen ilomielin vastaan, sen verran reissu oli jo meidänkin voimia kuluttanut. Celeste kyllä taisi pelätä tässä autokyydissä enemmän kuin kaapelihississä.

Grenoblen näkymiä.

Nokka kotia kohti

 Tänään voi sanoa kotimatkamme alkaneen. Ikävä jo onkin, erityisesti lastenlapsia. Yllätän itseni päivittäin katselemassa heidän kuviaan. Siitä on jo yli kuukausi, kun olemme heitä tavanneet. Katselen myös lapsiperheitä ja heidän puuhiaan. Tänäänkin Pont du Gardilla oli monia perheitä retkellä. Lapset juoksivat ja riemuitsivat rannalla vanhempiensa valppaassa valvonnassa.

Babarin toiveena oli ennen kotimatkaa uida Välimeressä. Yövyimme Setessä ja löysimme hienon uimarannan. Tai Navi löysi epäilystämme huolimatta. Vesi olikin yllättävän lämmintä, sanoo varpaansa kastellut.

Babar rohkeana sen sijaan oikein ui ja sukelteli.

Parkkipaikalle palattuamme, koimme ikävän yllätyksen. Joku oli tönäissyt autoamme, takakulma mäsänä ja takapuskurikin vaurioitunut. Onneksi valot ja vilkku toimivat. Tosi kurjaa, ei edes mitään viestiä jätetty. Ja parkkiksella oli tilaa, samaa ei voi sanoa parkkihalleista tai tosi kapeista kaduista. Oli aika apea tunnelma, kun lähdimme ajamaan kohti Pont du Gardia.

Pont du Gard on todennäköisesti rakennettu ensimmäisen vuosisadan aikana eli Asterixin aikaan. Unescon maailmanperintöluetteloon se lisättiin 1985. Se on ollut osa roomalaisten rakennuttamaa vesijohtoa. Holvisilta on kolmikerroksinen, upea taidonnäyte muinaisten roomalaisten osaamisesta. Sillä alueella olisi voinut viettää koko päivän piknikillä, kävelyllä ja uimassa. Me kiirehdimme kuitenkin iltapäiväksi Avignoniin, seuraavaan Unescon suojelukohteeseemme.

Carcassonne

Bordeauxista matkamme jatkui lautapelistäkin tuttuun keskiaikaiseen Carcassonnen kaupunkiin, Espanjan rajan tuntumaan. Täältä Booking.com löysi majapaikaksemme ihastuttavan yksityiskodin aivan Carcassonnen vanhan linnan tuntumasta. Paikan emännässä ja koko kämpässä oli jotenkin sellaista vanhaa
kukkaismeininkiä, että meidän oli pakko pistää puhelimesta Aquarius soimaan. Erityisesti meitä viehätti piha ja varsinkin sen lämmitetty uima-allas, mihin oli ihana päästä polskimaan ja vesijumppaamaan yli kolmen viikon autoreissaamisen jälkeen.

Carcassonnen kaupungista saa helposti sellaisen käsityksen, että vain se valtava linna kukkulalla olisi keskiaikainen, mutta iso osa muutakin kaupunkia oli samalta ajalta. Tässä muutama kuva kaupungista, jossa erityisesti ikivanha kaarisilta lammaslaumoineen ihastutti meitä.

Kämppämme ikkunasta näkyi hienosti Carcassonnen linna:

Carcassonnen linna on rakennettu pääosin 1200-luvulla ja se on Euroopan suurin nykyaikaan säilynyt keski-aikainen linna. 1300-luvun alussa Ranskan kuningas valloitti sen ja rakensi sen turvaksi vielä toisen ulomman muurin. Tämän jälkeen sitä ei valloitettu enää koskaan, vaikka yritystä kyllä oman aikansa putineilla riitti.

Olin varannut meille linnaan parituntisen esittelykierroksen klo 10.30 aamulla. Treffipaikkana oli linnan pääportti ja siellä tapasimme myös amerikkalaisen pariskunnan, joka oli tulossa samalle kierrokselle. Kello tuli 10.30 ja oli jo vähän ylikin, kun vitsailimme jenkkien kanssa ranskalaisten täsmällisyydellä. Kun kello tuli 10.40 soitin opastuksen järjestäjätoimistoon. Siellä oli tietysti vain ranskan kieltä taitava virkailija, jolle esitin ihmettelyni oppaan viipymisestä. Sain ensi vuolaan selityksen, mistä en aluksi ymmärtänyt mitään, mutta lopuksi kuulin sanat: ”…es mort” ja sen perään hyvin painokkaasti: ”she died!”. Silloin vasta tajusin mistä on kyse - oppaamme oli kuollut yön aikana! Yritin vielä kysellä sijaista, mutta sellaista ei siihen hätään kuulemma löytynyt. Kun lopetin puhelun, jenkkimies kysyi aika sarkastiseen sävyyn, että minkähän excusen ne ranskalaiset ovat nyt keksineet. Hänenkin hymynsä kyllä hyytyi, kun kerroin syyn. Hän totesi siihen, että tuo oli kyllä aika pätevä excuse. Näinpä jouduimme sitten tutustumaan linnaan omin päin melkoisen hämmennyksen vallassa.

Hämmennys ja järkytys taitaa vielä näkyä naamasta, oppaamme kuolinuutisesta oli tässä kulunut vasta viitisen minuuttia.

Linnan kirkossa oli mielestämme hieno maalaus vuodelta 2003 Jeesuksen kuolinnaamiosta:

Carcassonnen kaupungista löytyi toinenkin maailmanperintökohde: kaupungin läpi kulki Canal du Midi, 1600-luvulla Aurinkokuninkaan määräyksestä rakennettu 241 km pitkä kanava, joka yhdistää Atlantin ja Välimeren. Kanavassa oli alun perin 64 sulkua ja 12.000 miestä rakensi sitä 15 vuoden ajan. Ei nyt sentään mikään Olkiluoto3-projekti, mutta aikamoinen rupeama kummiskin.