Texel ja Keukenhof

Texelin majapaikastamme löytyi vielä yksi mielenkiintoinen tekninen innovaatio. Kysyin, että löytyisikö vedenkeitintä teetä varten, niin isäntämme vastasi, että ota vaan hanasta kiehuvaa vettä!

Tästä elektronisesta ”teehanasta” sai niin kylmää, lämmintä kuin kiehuvaakin vettä.

Texel oli neljäs ja viimeinen Vattimerikohteemme. Olimme odottaneet näkevämme massoittain isoja lintuparvia, mutta kylmä kevät ja pohjoinen ilmavirtaus olivat pidätelleet lintuja vielä jossain etelämpänä. Texelissä näimme sentään jonkin verran lintuja ja bongasimme mm. avosetin, lapasotkan ja räyskiä. 

Avosetti edustalla. 

Rannalla törmäsimme hanhiperheeseen. Isähanhi silmäili meitä vähän epäluuloisesti.

Olemme reissussa diesel-Audillamme, johon olemme käyttäneet Suomessa vain Nesteen uusiutuvaa dieseliä. Harmittelimme sitä, että täällä Keski-Euroopassa joutuu tankkaamaan tavallista saastuttavampaa dieseliä. Vielä mitä!

Hollannissa Texelin saarella tankkasimme ihan sattumalta täältä.

Texelistä matkamme jatkui Keukenhofin kukkapuutarhaan. Upeaa kukkaloistoa riitti enemmän kuin pystyi omaksumaan. 

Kukkakauneus piristi matkalaisia.

Slava Ukraini!

Modernissa maailmassa

Olen aina kuvitellut, että me Suomessa olemme digitalisaation ja ekologisen kehityksen aallonharjalla. Matkailu avartaa ymmärrystä tässäkin suhteessa. Meillä oli Tanskan ja Hollannin Vattimeri-kohteiden välillä pikainen väliyöpyminen Saksan Oldenburgin liepeillä. Siellä huoneessamme oli hipaisukytkimellä toimiva vessanpönttö. Varmaan tämä on tuttu juttu monelle blogin lukijalle, mutta meille kyllä ihan uutta.

Hollannin Vattimeri-kohteemme on Texelin saari ja täällä majapaikkamme on Nieuw Leven Texel, missä olemme kaksi yötä. Tämä viehättävä majapaikka väittää olevansa Euroopan ekologisin matkailuprojekti, mitä tuo nyt sitten tarkoittaakaan. Joka tapauksessa täällä ei ole lainkaan ulkopuolista sähkö- tai kaasuliitäntää, vaan kaikki energia tehdään itse. Uima-altaan virkaa toimittaa uimalampi ja kaikki suihkuvesi kierrätetään! Tämäkin oli meille ihan uutta ja suihkun käyttöohjeet olivatkin mielestämme vähän kryptiset, mutta lopulta kaikki toimi hienosti. Täällä on myös erinomainen aamiainen ja hyvä palvelu, joten voimme suositella tätä perheomisteista majapaikkaa lämpimästi.

Ekologisesti vetensä puhdistava uimalampi.

Suihkun käyttöohjeet.

Suihku ja sen käyttöpaneeli.

Matkalla Texeliin

 Texel on Vattimeren eteläisin saari ja se kuuluu Hollantiin. Matka sinne kesti arvioitua neljää tuntia kauemmin Navin sekoiltua tietöiden vuoksi. Piti oikein kysyä paikalliselta liikenteenohjaajalta tietä Asseniin. Samalla selvisi, että oli kuningas Willem-Alexanderin syntymäpäivä ja kansaa oli sankoin joukoin sitä kaduilla juhlimassa. Toinen syy hitaaseen matkantekoon johtui Schoklandin maailmanperintökohteesta, jossa katselimme museoaluetta ja vaelsimme entisellä merenpohja-alueella ihan rauhassa.

Schoklandin tiedetään olleen asuttua jo varhaisella kivikaudella. Keskiajalla maan kohoamisen myötä siitä oli muodostunut saari, jossa oli satama. Siitä on vielä jäljellä paalutusta. Museon ympäristössä on vanhoja veneitä ja muita merenkulkuun liittyviä esineitä. Hollannin tai flaamin kielisistä opasteista ei käynyt kieltä taitamattomalle selväksi, olivatko ne rekonstruoitu vai alkuperäisiä. Vuonna 1947 perustetussa museossa on mielenkiintoinen näyttely arkeologisista löydöistä, niin ihmisistä kuin eläimistä, mm. Villamammutti.

Entinen merenpohja miellyttää tasaisuudellaan satakuntalaisen silmää. Hollannissa kun ollaan, tuovat väriä muuten vielä harmaisiin peltoihin upeat tulppaaniviljelmät. Niitä pysähdyttiin aina välillä ihastelemaan. Se ei vielä selvinnyt, miten ne tulppaanit leikataan/kerätään. 

Luonto on heräämässä kevään heleyteen. Babar pääsi jo haistelemaan syreeniä ja minä pongasin nupuillaan olevia kastanjoita. Valkovuokkoja löydettiin jo Etelä-Ruotsissa ja rentukoita Saksan puolella. Tavaksi on tullut tutkailla seutua taajaman ulkopuolella ja yleensä se palkitsee löydöillään.

Leeuwardenista pääsee kulkemaan 32 km pitkää pengertietä pitkin Den Helderiin. Patomainen tie on valmistunut jo vuonna 1932. Ei voi muuta kuin ihailla insinöörien tietotaitoa. Den Helderin vilkkaasta satamasta löysimme Texelin lautan ja pääsimme illan jo pimetessä viehättävään majapaikkaamme, Nieuw Leven Texeliin.

Kuten kuvista huomaa ilmat ovat ollet koleat, onneksi ei kuitenkaan ole satanut.

Harmi, etten ottanut kuvaa Villamammutista, luolakarhusta sen sijaan otin.

Schoklandin museon edustalla kukkimistaan aloittava komea kastanja.

Hinderburgin pengertie

 Minun osakseni lankeaa näköjään pengerteistä kirjoittaminen. No, mikäs siinä. Syltin saaresta pääsee Saksan mantereelle Hinderburgin rautatiepengertä myöten. Sitä suunniteltiin jo 1800-luvulla, mutta 1. Maailmansota viivästytti hanketta ja se valmistui vuonna 1927. Autojen junakuljetus aloitettiin 1930- luvun puolivälin paikkeilla tällä 11,2 km pitkällä ratapenkereellä. Helppoa ja vaivatonta menoa. Auto ajettiin junavaunuun ja koko matka istuttiin autossa maisemia ihaillen. Matkan hintakin oli kohtuullinen.

Syltin saarella olisi voinut viihtyä kauemminkin. Ja voi vain kuvitella, miten upeaa siellä on kesällä, kun voi nauttia hiekkarantaelämästä. Nyt rannoilla tuuli kylmästi, mutta karun kaunista oli. Ja ne talot! Babar niitä kuvasi ja kirjoittikin niistä.

Laitan muutaman kuvan pengerrataosuudesta.

Vattimerta saatiin ihmetellä noin 10 metriä korkealta ratapenkereeltä. Rypsipellot kukkivat parhaillaan ja jäinkin jo harmittelemaan, miksi en ostanut Syltin rypsiöljyä tuliaiseksi.

Sylissäni oli koko junamatkan ajan ristikko, jota yhdessä oltiin täytelty. Eihän näin eksoottisen junamatkan aikana sitä tullut täytettyä. En aktiivisesti harrasta ristikoita, vaikka tiedänkin niiden ratkomisen hyvää tekevän vaikutuksen muistille.Tämä ristikko opetti kaksi uutta sanaa: alvari ja utra. Edellinen tarkoittaa karua luontotyyppiä ja jälkimmäinen raasua. Piti vilkaista googlea ja ratkojathan sen tiesi.

Rømøstä Syltiin

Rømøn saari osoittautui aika lailla Mandøä tavanomaisemmaksi, joskin ihan kauniiksi saareksi. Sen erikoisuutena oli saaren länsipuolen massiivinen hiekkaranta, joka ulottui jopa 10 km merelle päin! Niinpä sen olivatkin löytäneet rantasurffaajat (strand surfers). Onko tuttu termi? Meille ei ollut, joten ihmettelimme, kun näimme tätä koskevan tienviitan. Sitähän piti lähteä tsekkaamaan!

Tällaisilla vehkeillä paineltiin pitkin rannatonta (heh) hiekkarantaa.

Sitä tosiaan riitti silmänkantamattomiin.

360 astetta rantaa.

Syltin saari on kuulemma saksalaisten lomaparatiisi ja siellä on saksan kovimmat tonttihinnat. Se on myös olkikattoisten talojen luvattu maa.

Me puhuttiin Paulan kanssa, että mitenköhän noita olkikattoja tehdään tai korjataan. Siihenkin matkamme tuotti vastauksen, kun törmäsimme tällaiseen kattoprojektiin:

Huomenaamulla suuntaamme kohti Oldenburgia, mistä matkamme jatkuu Hollannin puoleiselle Vattimerelle, Texelin saarelle.

Ympäristön ihastelua

Kaikkeen kauniiseen kiinnittyy usein huomioni, oli se sitten luontoon tai ihmisen luomaan liittyvää. Vattimeren maisema on paljas ja vaativa. Sitä reunustavat dyynit tuovat siihen vaihtelua. 

Paitsi matojen ulosteita, Vattimeren pohja on täynnä simpukankuoria.

Dyynien pieniä kaunottaria voi ihastella eväitä syödessä.

Nämä kuvat ovat Römön Poppelgardenista, jossa yövyimme yhden yön. Talo on osittain rakennettu 1700-luvulla ja sitä on vaalittu huolella. Römöön pääsee Jyllannista vuonna 1949 valmistuneen pengertien kautta. Poppelgardenissa lounastivat silloinen Kuningas Fredrik puolisonsa Ingridin kanssa vihittyään tien. Historian ja miljöön lisäksi aamiainen oli mieleenpainuva maukkaudessaan.

Ribe, Mandø ja Rømø

Täällä asiat ja paikat etenevät sitä vauhtia, etteivät bloggaajat meinaa perässä pysyä! Eilen aamulla lähdimme Malmöstä, missä piti vielä käydä ihailemassa kaupungin tunnetuinta maamerkkiä.

Turning torso teki meihin vaikutuksen ainutlaatuisella arkkitehtuurillaan.

Sieltä ajelimme Sillan yli Tanskaan ja edelleen Tanskan vanhimpaan kaupunkiin Ribeen, missä meidän tietty piti mennä yöksi Tanskan vanhimpaan hotelliin, hotelli Dagmariin. Vähempikin ikä olisi kyllä riittänyt, sen huomasimme viimeistään silloin, kun kannoimme kamamme erittäin ahdasta portaikkoa pitkin kolmanteen kerrokseen. Muutenkaan hotellia ei ollut kauheasti päivitetty tähän päivään, sähkövalo ja juokseva vesi sentään oli. Mutta ollaanpa taas yhtä kokemusta rikkaampia! Kaupunki sinänsä oli todella kaunis ja pittoreski.

Tänä aamuna lähdimme luontoretkelle läheiselle Mandøn saarelle. Se on aika erikoinen paikka, joka kuuluu Celesten mainitsemaan Vattimeren alueeseen. Täällä on erittäin voimakas vuorovesi ja saareen pääsee vain laskuveden aikaan traktorin vetämällä bussilla, muuhun aikaan tie on veden alla. 

Bussi oli vähän tavallisuudesta poikkeava, mutta niin oli tiekin.

Voimakkaasta vuorovedestä varoiteltiin.

 Tällaista laskuveden aikaista merenpohjaa oli silmänkantamattomiin.

Edellisestä kuvastakin huomaa, että meren pohja oli hyvin epätasainen. Se johtui eräänlaisista isoista kastemadoista, joita oli joka paikassa ja joiden kakkaa oli isoja kasoja vieri vieressä. Tässä kuvassa on siis sitä kakkaa eikä matoja, jotka olivat mustia. Näiden matomassojen perässä linnut tänne tulevat.

Matoaterialle mars!

Lampaita ja pilvi-sellaisia.

Nyt kirjoittelen tätä postausta illalla majapaikassamme Poppelgardenin hostellissa Rømøn saarella. Aamulla lähdemme tutkimaan saarta ja illalla matkamme jatkuu Syltin saarelle, joka onkin sitten jo osa Saksan puoleista Vattimerta.

Kodikas majapaikkamme.

Vattimeren kansallispuisto ja sen opastuskeskus

 Vattimeren kansallispuisto otettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2014. Se on ainutlaatuinen  kosteikkoalue vuorovesi-ilmiöineen. Meille se on tuttu lähinnä muuttolintujen levähdyspaikkana. Yli 15 miljoonaa muuttolintua käväisevät Vattimeren alueella keväisin ja syksyisin tankkaamassa ravintoa jaksaakseen lentää eteenpäin. Vattimeren alue ulottuu 500 kilometrin alueelle Tanskan,Saksan ja Hollannin rannikolla. Maisema muuttuu dynaamisesti vuorovesi-ilmiön mukaan.

Jo Vattimeren luontokeskus oli vierailun väärtti. Arkkitehti Dorte Mandrupsin ainutlaatuinen design teki yksinkertaisuudessaan vaikutuksen. Se istui täydellisesti dyynien keskelle, oli samaan aikaan moderni ja vanha. Erityisesti materiaalivalinnat ihastuttivat, esimerkiksi katot ja räystäät olivat oljesta.

Juuri nyt siellä oli näyttely muuttolinnuista, joiden ihmeellinen kyky lentää tuhansia kilometrejä ja löytää se tuttu pesäkolo kaukaisessa Pohjolassa, on aina ihmetyttänyt meitä ihmisiä.Lintujen suunnistuskykyä on paljon tutkittu, mihin se perustuu. Vieläkin se on osittain mysteeri, monen asian summa kuitenkin. Hiljattain on löydetty lintujen sisäkorvasta hiussolu, joka sisältää heikosti magneettista ainetta. Tämä ilmiö on löydetty ainoastaan linnuilta, joten se selittäisi lintujen kyvyn rekisteröidä maan magneettista kenttää. Näin olin ymmärtävänäni tutustuessamme laajaan ja mielenkiintoiseen näyttelyyn.

Vattimeren opastuskeskus koko komeudessaan ja karuudessaan.

Vattimeri on lintujen hotspot.

Malmö

Kunnon matkailusta on jo kulunut niin kauan, ettei enää oikein muistanut, mikä siinä nyt sitten on niin hienoa. Nyt alkaa taas muistumaan: vapauden tuntu, uuden kokeminen ja jakaminenyhdessä rakkaan puolison kanssa ja se pieni kutkuttava tunne vatsanpohjassa, että juuri seuraavan mutkan tai kulman takana saattaa odottaa jokin yllättävä juttu, kunhan vain pitää silmät ja korvat auki!  

Euroopan kiertueemme alkoi ihan hyvissä merkeissä: laivamatka meni hyvin, nukuttiinkin joten kuten, samoin automatka sujui mukavasti Stephen Kingin jännäriä kuunnellessa. Vähän pitkä matkahan tuo Tukholma-Malmö on, mutta samalla sen pitäisi olla reissumme pisin yhden päivän osuus. Hotelliin päästyämme lähdimme nauttimaan 20 asteen lämmöstä ja auringonpaisteesta jo varsin keväisessä Malmössä. Täällä luonto alkaa juuri heräillä talviunesta ja useimmissa puissa on jo aavistus vihreää. Illalla kävimme erittäin hyvässä kiinalaisessa ravintolassa nimeltään Kin Long (eli siis Kultainen Lohikäärme, tämä suomennos siltä varalta, että jollakin blogin lukijoista on päässyt kiinan sanasto ruostumaan)😁. 

Huomenna jatkamme matkaamme kohti Tanskan vanhinta kaupunkia Ribeä ja yhtä matkamme pääkohteista Vattimerta. 

Kevään alkava vihreys hivelee suomalaisen sielua.

Tällaisen nukkenäyttelyn oli joku Malmön keskustan asukas laittanut kadulle talonsa edustalle.

Erinomaista ruokaa tarjoillut ravintola Kin Long.

Luulin ensin, ettei tällaiseen blogiin voi videoita laittaakaan, mutta taitaa se kuitenkin onnistua. Tällainen tarjoilijarobotti Kitty oli meille ihan uusi tuttavuus. Se toi ruoat, haki pois likaiset astiat ja soitti jopa onnittelulaulun yhdelle synttäriään viettäneelle asiakkaalle.