Gran Canarialla 4 viikkoa marraskuussa 2017

Me ollaan jo pitkään puhuttu, varsinkin viikon mittaisten talvilomareissujen yhteydessä, että sitten eläkkeellä ollaan koko marraskuu etelän lämmössä.

Nyt oli sitten tullut aika katsoa tämä kortti! Olimme jo talvella varanneet Tripadvisorin kautta bungalowin Gran Canarialta, Meloneraksen alueelta, josta on vuosien mittaan muodostunut Kanariansuosikkimme. Tähän lisäksi lennot Norwegianilta ja autonvuokraus netistä koko ajalle, niin olimme "set to go".

Menomatka sujui hyvin ja automme, Hyundai i30 oli hyvä ja juuri meille sopivan tilava peli. Vuokraisäntämme, las palmasilainen opettaja Antonio oli meitä kämpällä vastassa ja osoittautui mukavaksi ja asiat hoitavaksi mieheksi. 

Kämppä oli meille vähän ylimitoitettukin, mutta otimme sen, koska Mikon perhe oli myös tulossa sinne viikoksi. Viihdyimme kämpillä hyvin, varsinkin hyvät sängyt, mukava terassi ja hyvä grilli saivat meiltä pisteitä. Myös sijainti oli erinomainen, rantaan ja lähikauppaan noin 200 metriä ja lomakylän isolle uima-altaalle 100 m. Uima-allas ei ollut lämmitetty, joten vesi tuntui aina sinne mennessä vähän viileältä, mutta siihen tottui nopeasti ja käytännössä aina paistanut aurinko auttoi myös asiaa.

Oma grilli oli paljon käytössä.

Joka aamu yhdeksän aikaan "breadman" toi meille tuoretta leipää ihan ovelle asti, lisäksi tiistaisin tuotiin vettä - hienoa palvelua ja vielä edullisesti!

Miinuspuolelle kämpässä meni harmillinen vesivahinko: ihmettelimme kun alakerran savuhälyttimestä alkoi tippua vettä! Vähän ajan päästä meni sähköt. Soitimme vuokraisännälle ja parin tunnin päästä meillä oli hänen lisäkseen myös putkimies ja sähkömies - ei siis mitään manana-meininkiä! Kävi ilmi, että yläkerran välikatossa oli alkanut putki vuotaa ja myös keittön lampun kupu oli aivan täynnä vettä. Se jouduttiin korjauksen yhteydessä poistamaan käytöstä. Saimme tästä korvauksena kämpän ilmaisen siivouksen.

Vuorisen Kauko ja Maria olivat ensimmäisen viikkomme ajan myös Gran Canarialla, Läheisellä San Agustinin alueella ja kävimme heidän kanssaan pari kertaa syömässä sekä koko päivän saariajelulla saaren vuoristoisessa sisäosassa.

Vuoristen lähdettyä saimme nauttia kahdestaan upeasta kelistä, hyvistä golf-kentistä (pelattiin kuukauden aikana 7 kertaa neljällä eri kentällä). Lisäksi kävimme pari kertaa vaeltamassa vuoristossa, Paulan kirjastosta hankkiman vaellusoppaan innoittamina. Onneksi olimme ottaneet hyvät vaelluskengät mukaan, muuten olisi voinut olla hankalaa. Yhdellä vaelluksella meitä vastaan tuli nainen pikkusandaaleilla, hän oli ihan verinaarmuilla ja sanoi kaatuneensa monta kertaa.

Seuraava viikko oli sitten matkamme kohokohta kun Mikko perheineen tuli meille vieraaksi!

Sen viikon aikana käytiin paljon paitsi rannalla, niin myös erilaisissa riennoissa: vesipuistoa, lintupuistoa, Kanarian historiapuistoa, vuoristoajelua jne. Kävivätpä Jukka ja Mikko myös ulkoilmaleffassa, tosin Mikko pakkasi nukahtelemaan koko ajan, kun oli vielä Suomen ajassa. Hauskaa oli ainakin mummulla, joka oli paljon Feeniksin kanssa että myös vaarilla, joka toimi usein autonkuljettajana. Semmoinen vaikutelma jäi, että Mikonkin porukka tykkäsi.

Aslan nautti saippuakuplaleikeistä Meloneraksen rantabulevardilla.

Isänpäivälounaalla.

Väsynyt retkeilijä.

Viimeinen viikko menikin sitten nopeasti vieraita muistellessa ja golfatessa. Vietimme myös päivän Las Palmasin mielenkiintoisessa vanhassa kaupungissa (Unescon maailmanperintökohde), jonka kauppahalli oli näkemisen arvoinen, varsinkin hedelmätarjonta oli ylitsepursuavaa. Lisäksi kävimme suomalaisessa jumalanpalveluksessa Playa del Inglesin ekumeenisessa kirkossa.

Salobre old golf course

Kannattiko tämmöinen reissu, tuliko aika pitkäksi? Mielestämme kyllä kannatti eikä aika todellakaan ehtinyt tulla pitkäksi! Emme esim. ehtineet pelata lainkaan mukaan ottamaamme Backgammon-peliä! Toki matka olisi ilman ystäviä ja omaisia voinut jäädä vähän yksitoikkoiseksi. Taas kerran se nähtiin, että läheiset ovat paljon tärkeämpiä kuin sää tai puitteet!

Oma maa mansikka ja kullan kallis ...

Vihdoinkin kotona! Pitkä matka saa todellakin muistamaan kuinka arvokasta onkaan, että on oma koti, jonne voi palata! Ja ihanaa, että täälläkin on jo kevät pukeutunut lehtiverhoon ja lupaus kesästä tuntuu jo viileässä pohjoistuulessakin!

Matkan alussa teimme alustavan matkasuunnitelman, jonka kyllä ajattelimmekin elävän matkan aikana. Se teki sitä ehkä vähän enemmänkin kun olimme ajatelleet. Syinä olivat alpella huhtikuun lopussa ollut lumimyräkkä, jonka onnistuimme väistämään sekä yksinkertaisesti ajan loppuminen, mikä sai meidät luopumaan Puolasta. Sinnehän ehtii joskus myöhemminkin. Alla vielä alkuperäinen suunnitelma ja lopulta toteutunut. Kiitokset niille, jotka ovat jaksaneet näiden vuodatustemme kautta osallistua matkallemme! On ollut hauska jakaa kokemuksia ja jäähän tästä itsellekin kiva matkamuisto!

     

 

 

Kotimatkalla

Vielä ollaan Finnstarilla matkalla kotiin ja pohdittiin matkan antia, kuten Babar jo kirjoittikin. Yhtenä tavoitteena oli irrottautua arjesta ja kaikesta totutusta, löytää sisältöä päivään ja hetkeen ilman työn tuomaa säännöllisyyttä. Babarhan on ns.osa-aikaeläkkeellä ja minä eläköidyn 1.6. Eli tämä viisi viikkoa oli viimeinen palkallinen lomani.

Tässä vaiheessa matkaa voi kai jo todeta, että lomailimme onnellisten tähtien alla!Pysyimme suht terveenä, eikä isompia haavereita sattunut. Yksi 25euron sakko saatiin Grazissa. Matkapäivämme sujuivat tavallaan tietyn kaavan mukaan, eli loimme ne reissurutiinit, joka toi tiettyä turvallisuutta. Aamu alkoi jumpalla ja ilta päättyi iltarukoukseen. Blogiin tilitimme päivän tapahtumat ja kokemukset. Se oli tosi hauskaa! Voimme itsekin lukea sitä silloin, kun emme enää muista kaikkea kokemaamme. Niin täynnä elämää päivämme olivat, ettei yhtenäkään iltana jaksettu lähteä esim. Jazzklubille, vaikka monesti sitä suunnittelimme. Usein olimme jo kymmeneltä unessa.

Babar uhkasikin jättää kirkot vähäksi aikaa vähemmälle, minä taas väsyin ravintolaruokaan. Matkassamme olleeseen jääkaappiin varasimme ajopäiviksi eväitä ja juomia. Sen lisäksi söimme usein iltapalaa huoneessa, juustoa, hedelmiä, jne,. Yhden sterian söimme kuitenkin päivittäin ravintolassa. Odotan jo sitä, kun pääsen ruoanlaiton pariin. Eli tavallista arkea odotan, niin hauskaa ja mielenkiintoista kuin on ollutkin. Matka siis täytti odotukset siinäkin mielessä.

Matkallemme kertyi yhteensä 5560 km. Tietullimaksuihin ja vinjeteihin kului yhteensä 177,60 euroa, suurin yksittäinen maksu oli Grossglocknerroadin maksu 35 euroa. Yövyimme 17 eri majapaikassa, joista yksi oli laiva ja yksi juna(Hampuri-Innsbruck). Pisimpään yhteensä viisi yötä vietimme Dubrovnikissa. Monissa paikoissa olisi mielellään viipynyt pidempään kuin yhden yön, oli haikeaa lähteä kun ei ollut kunnolla ehtinyt tutustua seutuun. Pitkälläkin reissulla on tehtävä rajauksia ja valintoja. 

Viisi viikkoa ei siis ollut tarpeeksi pitkä ja kuitenkin se oli riittävästi. Olen aina ollut kova ikävöimään, nytkin jo lähtiessä kotoa, hississä, kaipasin kotiin. Yksi yö vielä ja sitten kotona taas!

Babar pistää kotoa vielä yhden koostepostauksen.

Paluulaivalla

Kävimme juuri laivan kuntosalissa ja alettiin pohtia, mitä tästä kauan odottamastamme reissusta oikein jäi käteen. Yhteenvetona todettakoon, että kävimme 9 maassa ja 22 kaupungissa ja vierailtiin 17 Unescon virallisessa maailmanperintökohteessa, kahdessa ehdokas-kohteessa sekä yhdessä listalta poistetussa kohteessa. Kaupunkikohteet, vaikka olivatkin vaikuttavia, niin niissä oli paljon samaa: vanhoja museoita, vielä vanhempia kirkkoja ja hienosti säilyneitä/entisöityjä kaupunkikuvallisia kokonaisuuksia. Näitä kun nähtiin toista tusinaa, niin niihin alkoi vähitellen turtua. Nyt on sellainen olo, että vähään aikaan ei halua nähdä yhtään kirkkoa eikä museota! Luontokohteet olivat satumaisia ja meillä oli onni vierailla niissä ihan parhaaseen vuodenaikaan ja vielä säätkin suosivat niitä. Etenkin Plitvice-järvet Kroatiassa ja Grossclockner-alppitie Itävallassa olivat Babarin matkan kohokohtia.

Liikuntapuoli pakkasi jäämään liian istumisen vuoksi kovin yksipuoliseksi kaupunkikävelyksi, vaikka pelasimmekin kolme kierrosta golfia ja kävimme kolme kertaa uimahallissa. Tälle ei vaan oikein voi tällaisella matkalla mitään, kotona voi sitten onneksi yrittää kompensoida tätä!

Verrattuna 1975 tekemäämme Euroopan autokiertueeseen, täytyy sanoa, että asiat ovat todellakin muuttuneet: siinä missä yritimme aikoinaan pysyä kärryillä paperikartan avulla siitä, mihin ihmeeseen taas tulikaan käännyttyä, niin nyt Tomppa ohjasi meidät paria poikkeusta lukuunottamatta hienosti perille. Kun aikanaan yritimme löytää jostain rautatieasemalta suomalaisen lehden, että vähän tietäisimme missä mennään, niin nyt luimme joka päivä aamupalapöydässä TS:n näköispainoksen. Hienoa oli myös se, että rajamuodollisuuksia ei juuri ollut, eurot kävivät lähes kaikkialla, samoin luottokortti. Sanalla sanoen: tällainen "pain in the ass" oli poistunut! Lisäksi tiet olivat parantuneet oleellisesti kaikissa maissa.

Hienosti toimi myös booking.com varaussivusto. Kun olimme kerran laittaneet sinne yhteystietomme ja kriteerimme majapaikalle, niin piti vain antaa kaupungin nimi ja majoituspäivät, niin sieltä tuli lista vapaista kohteista ja niiden hinnoista. Siitä varaus sisään ja Tomppaa varten vahvistusmeili osoitteineen ja joka paikassa tiedettiin meitä odottaa ja jokainen paikka paitsi vastasi kriteerejämme oli myös siisti ja asiallinen. Tosi kätevää!

Täällä laivalla tuli vielä vastaan yksi ostos, mikä minun Babarin oli suorastaan pakko tehdä, nimittäin Celesten syntymäpäivä on ensi viikolla, mutta älkää kertoko hänelle, että yllätys säilyy!

 

Hannoverissa

Vietämme matkamme viimeistä yötä Hannoverissa, huomenna laiva lähtee Travemundestä kohti Helsinkiä.Toisin sanoen laivalla yövymme vielä kaksi yötä. Olemme varanneet golfia iltapäivästä alkaen Travemunden lähellä olevalta kentältä, kun laivan lastaus aloitetaan vasta klo 21.Todella ihanaa palata kotiin ja päästä nauttimaan Suomen keväästä ja mökin kevätpuuhista. Ja kaikkein tärkeintä: tavata lapset ja lastenlapset ja kaikki muut läheiset.

Pistäydyimme tänään myös Leipzigissa, jossa söimme herkullista streetfoodia:bratwurtsit. Käppäilimme hetkisen vanhassa kaupungissa ja ihmettelimme ihmisvilinää. Ilmeisesti monella oli vapaapäivä Helatorstain jälkeen, sen lisäksi kaupungissa vietettiin Lutherjuhlia ja partiolaisiakin oli runsaasti liikkeellä.

Nelisen sataa kilometriä taittui mukavasti Jo Nesboa kuunnellen. Varasimme kuusi äänikirjaa mukaan, joista vasta kolmas on menossa. Hercule Poirot ja Onnellinen mies-radiokuunnelma olivat myös hyviä. 

Lisää museoita!

Tämän August Väkevän aarrekammio aiheutti minulle ähkyn, kuten Babar jo vihjaisikin. "Pieni on kaunista" ja "vähän on enemmän" on niin totta! Tottakai on arvokasta, että kaikki nuo taitavasti tehdyt aarteet saatiin säilöön sodan aikana ja tuotua esille uudistettuun ja korjattuun palatsiin reilut kymmenen vuotta sitten. Ihmetellä täytyy sitä käsityötaidon määrää, jota noiden taide-esineineiden valmistaminen vaati. Entäs kärsivällisyyttä, löytyisikö sitä tänä päivänä?

Eivät museot tähän loppuneet, käväisimme suosikkimuseossamme eli taidemuseossa, täällä Dresdenissä se oli Gemaldegalerie Alte Meister. Siellä oli kaikki mahdolliset hienot vanhat mestarit hyvin edustettuina, Rembranttejakin kahdeksan.

Ja sokerina pohjalla: Suklaamuseo! Niin hyvä, ettei sanotuksi saa!

 

Grunes gevälbe

August Väkevän aarrekammio, jota hänen seuraajansa olivat laajentaneet oli yksi uskomattomimmista paikoista mitä reissullamme on vastaan tullut! Augusthan oli 1700-luvulla sekä Saksin vaaliruhtinas, että Puolan kuningas, kuten kaikki historiantunneilta tietenkin muistamme. Sitä ei kuitenkaan ainakaan meidän historianmaikka kertonut, että hän teki Saksin pääkaupungista Dresdenistä eurooppalaisen kulttuurikeskuksen, joka houkutteli taiteilijoita joka puolelta ja siinä sivussa hän keräsi  uskomattoman, pääasiassa taide-esineistä koostuvan aarrekokoelman. Se koostui koruista, miniatyyri-esineistä ja mtä erilaisimmista koriste-esineistä, jotka oli tehty norsunluusta, kullasta, smaragdeista, rubiineista, safiireista ja timanteista. Esim. Sormuksia, joissa oli kirsikan kokoinen jalokivi oli satoja (!) ja sen vastapainona oli kirsikankivistä kaiverrettuja koriste-esineitä. Oli myös hasselpähkinän sisään tehty matka-alttari (kuva), mutta myös hasselpähkinän kokoinen, vihreä timantti (maailman suurin laatuaan). Se näkyy osana korua, jossa oli lisäksi mm. pari 19 karaatin timanttia ja 411 pienempää timanttia (kuva). 

 

 

Varsinaisesti leukamme loksahti kun näimme toista metriä korkean, kokonaan norsunluusta tehdyn laivaveistoksen (kuva) sekä pari metriä leveän, kullasta, jalokivistä ja emalista tehdyn, kuvaelman Intian kuninkaan hovista, missä ruhtinaat tuovat kuninkaalle lahjoja. Näitä kuvia kannattaa suurentaa, niin saa käsitystä yksityiskohtien uskomattomasta runsaudesta. Celeste tuumasi, ettei hän ole moista pröystäilyä nähnyt missään.

 

 

Itä-Saksaa

Dresdenhän on syvällä entisen Itä-Saksan alueella ja sen jäljet näkyi kyllä siellä täällä. Esim. Turistikohteissa oli saksan ja englannin lisäksi usein venäjänkieliset tekstit, vaikkemme tavanneet täällä yhtään venäläistä. Monet kirkoista ja palatseista olivat aivan mustia, koska niitä ei ollut puhdistettu, kuten useimmissa muissa vierailukohteissamme oli tehty. Alla olevassa näkyy hyvin, että töitä on aloiteltu siellä täällä, mutta mustaa näkyi edelleen enemmän kuin puhdistettua.

 

Muutamat rakennukset olivat myös hengeltään vanhanliiton aikuisia ja vanhaa harppi-symboliakin näkyi vielä kuten alla olevassa kuvassa.

 

Ihan oma lukunsa oli kaupungin kuuluisin kirkko, Frauenkirche, jonka liittoutuneet olivat pommittaneet maan tasalle, samalla kun koko kaupunginkin 1945. Itä-Saksan ateistiset vallanpitäjät olivat päättäneet jättää sen rauniokasaksi muistuttamaan sodan kauhuista. Saksan yhdistyttyä dresdeniläiset käynnistivät maailmanlaajuisen keräyksen, jonka turvin kirkkoa alettiin uudelleenrakentaa 1993 ja se valmistui 2005. Nyt se on kaupungin ykkösnähtävyys. Alla sisäkuva tästä kauniista luterilaisesta kirkosta.

 

Dresden - maailmanperintökohde?

Olin, siis Babar, katsonut netistä, että Elbe-joen laakso Dresdenin kaupungin kohdalla on otettu maailmanperintökohteeksi kulttuurimaisemana vuonna 2002. Tulimme siis tänne, mutta kuulimme , että eipä se enää olekaan maailmanperintökohde, vaan siltä on riistetty nämä olkeudet 2009, koska saksalaiset olivat menneet rakentamaan sillan keskelle kulttuurimaisemaa! Maailmanperintöstatus on aikojen saatossa viety yhteensä vain kahdelta kohteelta, joista tämä on siis toinen! Tuossa alla näkyy tämä silta ja vähän rantamaisemia, joilla bongasimme mm. 4 linnaa noin kilometrin matkalla! Alempi kuva on otettu yhdestä näistä linnoista.

 

 

Jaakobin kirkosta vielä

Jaakobin kirkko on Turun Tuomiokirkon ikäinen. Hämmentävä yksityiskohta riippui kirkkosalin katosta, moderni kyyhkynen! Pyhän Hengen ilmentymä, kyyhkynen, poikkesi täysin kirkon muusta interiööristä. Kyyhkynen puhutteli symboliikallaan tavallista kirkossa vierailijaa.  

Brno ja eteenpäin

Brno, joka on Tsekin toiseksi suurin kaupunki, osoittautui paitsi kauniiksi ja miellyttäväksi kaupungiksi, nin myös hyvin edulliseksi. Täällä meillä oli reissun edullisin majapaikka: huone ja hyva aamiainen yhteensä 60 €. Majapaikka oli reissumme parempaa keskitasoa ja huonettamme Celeste piti koko matkan kauneimpana. Hyvät pizzat kaupungin vanhassa keskustassa maksoivat 5 € ja ruokakaupan lasku oli varmaan kolmannes suomalaisesta! 

 

Edellisellä kerralla ajellessamme Tsekissä vuonna 1975 oli vähän toisenlaiset ajat: vastaan tuli koko ajan panssarivaunuja ja Prahassa oli pimeään aikaan ulkonaliikkumiskielto. Nyt näimme ainoastaan yhden panssarin ja senkin väri poikkesi hiukan vanhoista ajoista!

 

Tänä aamuna kävimme vielä Ossuaryssa, eli ns. Luukirkossa. Brnon keskustasta oli 2001(!) löytynytJaakobinkirkon alta valtavat kammiot, joihin oli 1700-luvulla sijoitettu 50.000:n vainajan luut. Silloin oli tapana kaivaa vainaja haudasta noin 10 vuoden jälkeen ja sijoittaa luut tällaiseen luuvarastoon. Näin saatiin hautausmaalle tilaa uusille ruumiille, joita tuli paljon rutto- ja koleraepidemioiden takia. Oli aika vaikuttava paikka. Täältä ajelimme Saksan puolelle Dresdeniin seuraavaan majapaikkaan.

 

 

Matkan vaaroja

Mitään terrorijuttuja tai muita vastaavia ulkoisia vaaroja ei ole matkalle onneksi sattunut. Mutta aina on näitä sisäisiä vaaramomentteja kun nähdään paljon uusia paikkoja ja ihmisiä. Celeste esimerkiksi on, heti kun silmä välttää, flirttailemassa vieraiden miesten kanssa!

 

Brnossa

Saavuimme Brnohon tänään iltapäivällä. Ennen lähtöämme Wienistä kävimme vielä aamukävelyllä Schönbrunnin linnan puutarhassa. Itse linnassa olemme joskus käyneet ja se olisi ollut vierailun väärtti nytkin, jätimme sen kuitenkin seuraavaan kertaan. Matkallamme poikkesimme Bratislavan vanhaan keskustaan, joka ihme kyllä ei ole maailman perintökohde kauniine aukioineen ja puistoineen ja hyvin säilyneine/renoveerattuine rakennuksineen.

Brnossa on Unescon perintökohteeksi listattu yllätys,yllätys ei vanha kaupunki, vaan Villa Tugendhat! Se on v.1930 valmistunut, Mies van der Rohen suunnittelema talo, juutalaiselle varakkaalle perheelle. Perhe ehti asua siinä vain kahdeksan vuotta, ennenkuin joutui pakenemaan maasta natsi -Saksan miehitettyä Tsekkoslovakian.Villa Tugendhatia pidetään modernin arkkitehtuurin tunnusmerkkinä(lähde:wikipedia). Nykyään se kuuluu Brnoon museoihin. Suuntasimme sinne heti päikkäreiden jälkeen ja pettymykseksemme emme päässeetkään sisään. Se on niin suosittu kohde, että sinne pitää varata sisäänpääsy etukäteen. Seuraavalle päivällekään ei ollut enää tilaa:(

 

Erittäin ystävällinen museointendentti päästi meidät kuitenkin villan puutarhaan ilmaiseksi,vaikkei meillä ollut edes tsekin kruunua eikä heillä ollut antaa euroista takaisin.

Katsastimme villan siis ulkopuolelta, vaikuttava se olikin! Ja samalla jollain tavalla tutun oloinen. Sitten huomasimme yhtäläisyyttä Noormarkun Villa Maireaan, joka on valmistunut kymmenkunta vuotta myöhemmin. Kurkimme myös ikkunoista sisään ja tyylikkäältä vaikutti. 

 

Celesten tajunnanvirtaa taas

Olen seurannut hyvillä mielin Itävallan pieniä kyliä Grazin, Zell am Zeen, Salzburgin ja Wieninkin liepeillä. On tullut tunne, että niissä on kaikki kohdallaan. Jonkun kerran ollaan oikein pysähdyttykin niihin ja tunne on saanut vahvistusta. Joka kylässä on kirkko näkyvällä paikalla, yleensä mäen päällä, ja sen vieressä gasthaus. Monessa kylässä on vielä linnakin toisen mäen päällä. Ja joka kylässä on toimiva koulu, jopa ihan saloseudullakin, ihan niinkuin meillä Suomessakin oli vielä 50-luvulla. Talot ovat kauniita kuin nukkekodit ja kaikkialla on hyvin siistiä. Asuukohan noissa kylissä onnellisia ihmisiä? Ainakin hyvin ystävällisiä, sen olen huomannut.

Minulla on ollut ilo seurata myös kastanjojen kukintaa koko reissun ajan. Babar on jo ajat sitten kyllästynyt huudahteluihini kastanjojen kukinnan tilasta. Nyt ollaan Brnossa ja täällä kastanjat ovat täydessä terässä, Wienissä kukat olivat jo ruskistumaan päin. Toinen ilon aihe ovat olleet Pionit, ne ovat kukkineet koko reissun ajan. Paras on vielä edessä, kun Turun Puistokadun kastanjat kukkivat valkoisina kynttilöinä. Ja mökillä kastanjamme kukkii vasta kuukauden kuluttua!

Tämä kastanja kukki Crazin majapaikkamme ikkunan alla. 

Wien

Salzburgista matka jatkui moottoritietä Wieniin. Eilen olimme hevosratas-ajelulla, tänään ajelimme sightseeing-raitsikalla ja kävimme syömässä alkuperäistä Sacher-torttua. Kaikki perinteiset turisti-kliseet siis.

 

 

Lisäksi kävimme tänään parissa taidemuseossa. Albertina-museossa ihastuimme Picasson keramiikkatöihin.

 

  

Sen verran mielenkiintoista nähtävää on matkan varrelle kertynyt, ettei reilu 5 viikkoakaan näemmä riitä kaikkeen! Jotta ehdimme lauantai-illaksi lautalle olemme joutuneet pudottamaan Puolan kokonaan pois ohjelmasta ja oikaisemme Tsekin läpi Saksaan. No, sinne Krakovaan ja muualle ehtinee toistekin, ehkä sinne löytyy blogin lukijoista matkaseuraakin?

Salzburg

Salzburgissa vietimme museopäivän: päivällä Mozartin synnyinkotimuseo ja Salzburgin historiamuseo. Ekassa oli mm. kiva kuunnella WAM:n musiikkia kun samalla visualisoitiin sen etenemistä alkuperäisellä nuottikäsikirjoituksella. Toisessa meille valkeni Salzburgin synkkä lähimenneisyys. Täällä oli melkoiset juutalaisvainot ja mm. Kirjailija Stefan Zveig joutui pakenemaan jenkkeihin jo 30-luvulla.

 

  Illalla kävimme vuorilinnakkeen kultaisessa salissa Mozart-konsertissa - kuinkas muuten! Kiva elämys ja upeat iltanäkymät!